PERUNA PARHAIMMILLAAN

0

Odotan joka kesä innolla ensimmäisiä kotimaisia uusia perunoita eli varhaisperunoita. Uudet perunat suorastaan sulavat suussa. Ensimmäiset uudet perunat eivät kaipaa kaverikseen muuta kuin tilliä, kevätsipulia ja voisulaa. Uudet perunat ovat helppoa kesäruokaa parhaimmillaan. Hyvän maun lisäksi myös perunan ravintoarvot ovat korkeimmillaan varhaisperunoina.

Suomalainen ruokakulttuuri perustuu edelleen pitkälti perunaan, siksi kannattaa kiinnittää huomiota perunalajikkeisiin. Suomessa kasvatetaan useita kymmeniä perunalajikkeita. Käytä jauhoisia lajikkeita uuniperunoiksi ja muusiin. Kiinteät lajikkeet sopivat keittoihin sekä laatikkoruokiin. Peruna onkin oivallinen raaka-aine miedon makunsa ja monipuolisuutensa vuoksi, sen kumppaniksi sopii mikä vain.

PERUNA-HALLOUMISALAATTI

500 g uusia pieniä perunoita

250 g halloumijuustoa

250 g minitomaatteja

100 g jäävuorisalaattia

50 g rucolaa

tuoreita yrttejä

mustapippuria myllystä

oliiviöljyä

balsamietikkaa

Keitä uudet perunat. Ota halloumiin kaunis väri pannulla tai grillissä. Asettele laakealle vadille revitty jäävuorisalaatti ja rucola. Seuraavaksi halloumi, perunat ja tomaatit. Ripottele pinnalle yrttejä sekä mustapippuria. Lorauta vielä oliiviöljyä sekä balsamietikkaa ja tarjoa.

UUNISSA PAISTETUT UUDET PERUNAT

20 pientä uutta perunaa

3 rkl öljyä

suolaa

Täyte:

1 dl ranskankermaa

30 g sinihomejuustoa

kevätsipulia silputtuna

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Pese ja kuivaa uudet perunat. Kierittele perunoita öljyssä. Laita perunat uunivuokaan ja ripottele niiden päälle vähän suolaa. Paista perunoita noin tunnin ajan kunnes ne ovat oikein pehmeitä. Sekoita ranskankerma, sinihomejuusto sekä kevätsipulisilppu keskenään. Tee ristiviilto perunoiden päälle ja purista kevyesti. Laita jokaisen perunan päälle vähän täytettä.

PERUNAVARTAAT

Vartaisiin:

silliä viipaleina

uusia perunoita juuri keitettynä

minitomaatteja

hillosipuleita

Tartarkastike:

2 dl maustamatonta jogurttia

1 dl maustekurkkuja pieninä kuutioina

1 rkl kapriksia

1 rkl sitruunan mehua

1 rkl sinappia

1 rkl makeaa chilikastiketta

1 valkosipulin kynsi hienonnettuna

tillisilppua

Pujota vartaisiin vuorotellen silliä, pieniä lämpimiä perunoita, tomaatteja sekä hillosipuleita. Sillin tilalle käy vaikka graavikala. Tarjoa esim. tartarkastikkeen kanssa.

UUDET PERUNAT KESÄKURPITSAN KANSSA

400 g uusia perunoita

400 g kesäkurpitsaa paloiteltuna

vähän voita tai öljyä paistamiseen

1-2 kevätsipulia silputtuna

tuoretta persiljaa silputtuna

1 dl ranskankermaa

suolaa ja mustapippuria myllystä

Keitä perunoita noin 10 minuuttia, lisää samaan kattilaan kesäkurpitsat ja kypsennä pari minuuttia. Valuta kuiviksi. Laita perunat ja kesäkurpitsat kuumalle paistinpannulle kevätsipulin ja persiljan kanssa, sekoittele varoen. Lisää ranskankerma sekä mausteeksi suolaa ja pippuria, sekoita ja kuumenna. Tarjoa heti. Sopii grillattujen ruokien lämpimäksi lisäkkeeksi.