Paimion kaupunki yhtiöittää vesilaitoksen vielä ennen vuodenvaihdetta ja saa sen avulla katettua kaupungin nykyisessä taseessa olevan 7,1 miljoonan alijäämän. Tiettävästi tase kääntyisi samalla selvästi plussalle, kun yhtiö arvostetaan käypään arvoon.
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunkiorganisaatioon perustetaan Paimion Vesihuolto Oy, jonka osakepääoma on 10 000 euroa. Kaupunginhallitus hyväksyi myös luonnostellun yhtiöjärjestyksen. Yhtiöön siirretään vesihuoltolaitoksen koko toiminta, eli kaupungin vesi- ja jätevesien hoito. Lopullinen päätösvalta asiassa on valtuustolla, jolle asia esitetään ensi viikolla.