Kaarinassakin rötöstelleet tuomiolle

0

Varsinais-Suomen poliisi on selvittänyt laajan omaisuusrikossarjan useiden Varsinais-Suomen kuntien alueelta.  Kolmea turkulais- ja kahta raisiolaismiestä  epäillään 51 varkaudesta tai varkauden yrityksestä syyskuun 2012  – heinäkuun 2013 aikana. Jutun esitutkinta on valmistunut ja asia siirtyy nyt syyteharkintaan.
Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille heinäkuussa 2013, jolloin kaksi epäillyistä jäi kiinni yritettyään murtaa SEO:n kylmäaseman automaatin Mynämäellä. Poliisi perusti tutkintaryhmän, johon kuului tutkijoita Uudestakaupungista, Loimaalta, Raisiosta, Kaarinasta ja Turusta.
Rikosvyyhti purkautuikin nopeasti, ja epäillyt ovat myöntäneet teot. Neljälle 1990-luvulla syntyneelle ja yhdelle 1980 syntyneelle epäillylle kelpasivat kohteiksi niin huoltamoiden kylmäasemat, kioskit, venerannat kuin baaritkin. Rikoshyöty teoista oli keskimäärin vaatimaton 300  euroa / varkaus. Omaisuusvahinkoja he aiheuttivat sen sijaan mittavasti, yli 103 000 euroa