Heavy metallia ja rukouksia lauantaina

2
Metallimessujen saaminen Paimioon oli alun perin Mika Ahtolan idea.
Metallimessujen saaminen Paimioon oli alun perin Mika Ahtolan idea.
Metallimessujen saaminen Paimioon oli alun perin Mika Ahtolan idea.

Paimion kirkko täyttyy lauantai-illalla rankasta musiikista, kun paikalla pidetään Metallimessu. Kyseessä on ehtoollisjumalanpalvelus liturgioineen ja saarnoineen, lauluinakin lauletaan virsikirjan virsiä, mutta perinteistä urkumusiikkia on turha odottaa. Paikalla on Metallimessubändin ja -kuoron 14-henkinen jengi pitämässä huolen, että heavy metal soi ja kunnolla.

Toisinaan metallimusiikkia on pidetty rienaavana ja sopimattomana kristillisiin yhteyksiin. Ei-perinteisen kirkkomusiikin vastustus on kuitenkin pikkuhiljaa hiipunut, sitä mukaa kun sukupolvet vaihtuvat.

– Tarkoitus on tarjota elämys nuorille ja kutsua kirkkoon sellaisia, jotka eivät muutoin ole kiinnostuneita kirkosta, kertoo kappalainen Mika Ahtola.

Paimio on ollut hitusen edemmällä metallimusiikin tuomisessa kirkkoon kuin monet muut seurakunnat. Esimerkiksi Kaarinassa Metallimessua ei ole vielä ollut. Raskaimmat joululaulutkin tulivat Kaarinaan Paimion esikuvan inspiroimana.

2 KOMMENTIT

  1. Jo on aikoihin eletty! Mikä on kirkon tarkoitus? Julistaa evankeliumia ja tarjota ihmisille hengellistä hyvää, Raamatun sanomaa ja hiljentymistä.
    Jos nyt ehtoollisjumalanpalvelus järjestetään metallimusiikin säestyksellä, voidaan sanoa, että millään ei ole enää mitään eroa.
    Kristinusko ei ole tämän maailman miellyttämistä eikä jäsenten haalimista kirkkoon tai pitämistä siinä hinnalla millä hyvänsä.
    Nuoretkin tarvitsevat tänä aikana aivan muuta kuin tällaista ohjelmaa kirkkoon.
    Samaa voi sanoa Turun tuomiokirkkoon suunnitellusta tanssimusikaalista – melkoista menoa kirkossa.
    Mihin tarkoitukseen Paimion kirkko ja Turun tuomiokirkko on aikoinaan siunattu?
    Saapa nähdä, julkaistaanko tällainen mielipide?

  2. Taisi olla eri aika kun kirkkoa rakennettiin, ei ollut heviä keksitty…kylläkin remakoita kansanlauluja, joita ei saanut kirkossa veisata. Ja siellä oli pakko käydä, sinne ei tarvinnut erikseen houkutella. Jäseniä haalittiin vaikka miekalla.

    Yksi lysti, millä se nykyaikana tehdään. Ei kai kukaan oikeasti usko musiikin pakanavoimiin?

    Kristinuskoa voi julistaa muillakin tavoilla kuin hiljentymällä., vrt. gospelkuorot. Sen puoleen, aikamoinen ääni irtoaa pelkästään uruista ja veisaajista sen päälle.

Kommenttien lisääminen on estetty.