
Parhaillaan vietetään kansallista peliviikkoa. Kaarinan kirjasto juhlistaa teemaa järjestämällä perjantaina 8.11. ensimmäisen kerran pelipäivän.
Päivän aikana ratkotaan Super Mario Bros Wii -mestaruus. Lisäksi kirjaston iPadit ovat pelikäytössä ja upouudet lautapelit odottavat käyttäjiään.
Ihmetellä voi, eivätkö tällaiset pelipäivät kannusta pelaamaan yhä enemmän ja lukemaan kirjoja yhä vähemmän.
– Kaikki nämä tappelevat samasta nuorten ajasta: lukeminen, koulu, TV, pelaaminen, internet… Laskelmien mukaan 97% ihmisistä pelaa jotain, esimerkiksi pasianssia, toteaa kirjastonhoitaja Kaarina Sainio.
– Pelipäivät ovat osa mediakasvatusta. Aikuisten ja lasten pitäisi pelata yhdessä, jotta aikuiset oppisivat tuntemaan sitä maailmaa, missä lapset ovat.
Lisää pelaamisesta 8.11.2013 Kunnallislehdessä.