Tuuli voimistuu sunnuntaina erittäin puuskaiseksi. Puuskat voivat yltää maan keskiosassa 20-25 metriin sekunnissa. Vastaavia myräköitä maa-aluilla esiintyy maan etelä- ja keskiosassa kerran-pari vuodessa.
Ilmatieteen laitoksen perjantaisen ennusteen mukaan tuulet riepottelevat sunnuntaina erityisesti maan keskiosan länsiosaa. Maan ollessa roudaton tuulet aiheuttavat todennäköisesti vahinkoja. Pohjanlahdella keskituuli voi kohota noin 25 metriin sekunnissa eli myrskylukemiin.
Ennuste voi muuttua vielä kovimpien tuulien sijainnin osalta. Maan eteläisin ja kaakkoisin osa näyttää tällä kertaa säästyvän kaikkein rajuimmilta puuskilta.