Joululauluja raskaasti

0

Käsite ”Kauneimmat joululaulut” on ollut tuttu jo vuosikymmeniä ja joulun alla kirkko usein täyttyykin juuri joululauluiltana ääriän myöten. Harvinaista näinä maallisten kiireiden aikoina.
On kuitenkin vielä paljon ihmisiä – ja usein juuri nuoria – jotka eivät tule silloinkaan paikalle kokien ilmapiirin painostavaksi tai turhan konservatiiviseksi. Paimion seurakunta on tarttunut härkää sarvista ja antanut mahdollisuuden esittää (ja laulattaa) jouluiset laulut hevimusiikin sovituksilla.
Täytyy tunnustaa, että tunnelma oli mielenkiintoinen ja, outoa sinänsä minulle, kaksinaismoralistinen. Itse lähinnä goottihevin ystävänä hevimusiikki on sopiva tapa musiikin ja yleensäkin asioiden esittämiseen. Silti olin alkuun hiukan hämmentynyt. Olen lähes joka joulun alus käynyt laulamassa laulut kirkossa ja niin siis nytkin. Niin sanotut ”normaalit” Kauneimmat joululaulut vain lauletaan tänä vuonna sellaisena iltana, etten pääse paikalle.
Mikä sitten oli pielessä? Hevi on hyvä musiikinlaatu, käyn yleensäkin laulamassa joulun alla kirkossa. Mikä?
Totesin olevani yllättävänkin konservatiivi. Vei hetken mieltää tilanne ja sovittaa se paikkaansa. Siltikin, vaikken ole mikään ”himo”uskovainen.
Bändi oli tehnyt ihan jees sovitukset. Ne eivät millään muotoa pilanneet lauluja ja soittokin oli hyvin sopivaa pienine sooloineen, jotka hienosti oli sovitettu kappaleisiin. Ehkä olisin toivonut enemmän yhdistämistä – nyt laulut oli vain vuorattu hevisaundilla. Mutta makuja on monia.
Jos tarkoitus on saada nuoret kirkkoon ja tällä tavalla siinä onnistutaan, olen todella tilaisuuden kannalla. Kyllä nuoretkin tarvitsevat hetken itselleen ja mikä sen parempaa, jos se tehdään musiikin keinoin.
Musiikki on maailmaa laajasti yhdistävä voima. Tulen varmasti jatkossa käymään joulun alla juuri näissä ”raskaissa joululauluissa”.