
Kuntalaiset pitävät monia luistelukenttiä omin voimin yllä lähiasukkaiden iloksi. Perjantaina Kyysilän entisen koulun, nykyisen väliaikaisen päiväkodin pihalla saatiin jäädytystyö päätökseen. Kenttää oli jäädytetty sunnuntaista saakka, ja nyt jäällä kelpaa vihdoin suhata.
– Talkooapua saisi olla enemmänkin, varsinkin lumen auraamisessa. Meitä on kolme ukkoa kun tätä tekee, kertovat kenttää jäädyttäneet asukkaat Mika Sirkiä ja Ari Sillanpää.
Heidän lisäkseen kentällä on touhunnut Erkki Pusa.
Lisää jääkentistä 21.1.2014 Kunnallislehdestä.