Lepakkotalon kohtalo vihdoinkin ratkaistu?

0
Korkein oikeus on kietlänyt Kaarinaa purkamasta lepakkotaloa. Kaupunki haluaisi paikalle kerrostaloja.

Vuosia kiistellyn lepakkotalon tilanne Kaarinassa saattaa viimeinkin olla ratkeamassa. Turun seudun riistanhoitoyhdistys ehdotti Kaarinan kaupungille, että yhdistys voisi vuokrata huonokuntoisen rakennuksen käyttöönsä 10 vuodeksi.

Yhdistys remontoisi rakennuksen ja piha-alueen sekä vastaisi kiinteistön käyttökuluista.

Talosta olisi tulossa yhdistyksen kokous- ja koulutustila, ja siipeen sijoitettaisiin Suomen ensimmäinen ampumasimulaattori.

Simulaattori on hankkeena erittäin iso, mutta yhdistyksen toiminnanjohtaja Lasse Heimon mukaan rahkeita riittää myös lepakkotalon kunnostukseen.

Kaikki työ tehdään talkootyönä vapaaehtoisvoimin.

Ympäristölautakunnan pohjaehdotus pitää ratkaisua erinomaisena, mutta muutoin Kaarinasta ei ole saatu vielä lämmintä vastausta.

Kävin esittämässä asiaa kaupunginjohtajalle ja tekniselle johtajalle riistakeskuksen riistaneuvojan kanssa, ja vastaanotto oli jäätävä, Heimo toteaa.

Lisää lepakkotalosta 8.4.2014 Kunnallislehdessä.