Ammattiopisto Livian opiskelijoiden ideoima ja rakentama Ihmepuutarha ilahduttaa kulkijoita Helsingin rautatieasemalla seuraavat kolme kuukautta. Puistopuutarhurin ammattitutkinnon opiskelijaluokka, seitsemän oppilasta osallistui talvella ideakisaan voittoisasti ja Neljän vuodenajan- ihmepuutarha rakennettiin asemalle viime viikon lopulla. Avajaiset olivat tiistaina.
– Opiskelijat ovat rakentaneet istutukset osioihin, jotka hehkuvat eri vuodenaikojen sävyissä. Suomalaisuus tulee esille somistuksessa: mukana on niin koivikko, laituri, nuotio kuin rautakautinen kuppikivi eli uhrauspaikkakin, kertoo ryhmää ohjaava opettaja, paimiolainen Maarit Haapamäki.
– Keskiviikosta iltamyöhällä kasattiin materiaalit ja lauantaina iltapäivällä kolmen aikaan oli valmista. Melkein yötäpäivää rakennettiin, ja olihan se absurdia, kun sitä väkeä liikkuu siinä asemalla koko ajan niin paljon. Mutta oppilaat tykkäsivät ja olivat 110-prosenttisesti mukana työssä.
Opiskelijaryhmässä työskentelivät Pauliina Melander, Maria Kostiander, Maria Wallin, Katri Pircklen, Harri Pyötsiä, Mervi Lehtonen ja Suvi-Tuulia Simola.
Bonuksena laiturien päähän rakennettujen vuodenaikojen lisäksi opiskelijat tekivät sisääntuloasetelman, joka kuvaa juhannusta. Se on keskeinen pysähdyspaikka, ja oleskelupaikka juhannuskoivuineen ja kivipenkkeineen ja korostaa aseman kesäistä vihreyttä entisestään.
Lisää lehdessä 16.5.!
