Sivistysjohtajan valitseminen osoittautui kiperäksi tehtäväksi maanantaina kokoontuneelle Kaarinan kaupunginvaltuustolle. Aiheen tiimoilta pidettiin parikymmentä puheenvuoroa, ja pöydällepanostakin äänestettiin. Lopulta päädyttiin suljettuun lippuäänestykseen, jonka tuloksena sivistysjohtajan virkaan valittiin kyseistä tehtävää tällä hetkellä vt:nä hoitava Elina Heikkilä.
Heikkilän vastaehdokkaana oli paimiolaistaustainen Ulla Laine, joka on Imatran kaupungin kasvatus- ja opetuspalvelujen palvelujohtaja. Äänestyksessä Heikkilä sai 27 ääntä ja Laine 22 ääntä.
Vaikka kyseessä oli salainen äänestys, on selvää, että Heikkilän äänet tulivat pääosin kokoomuksen ja SDP:n ryhmistä. Kyseiset ryhmät ovat avoimesti liputtaneet Heikkilän valinnan puolesta.
Laine sai kannatusta lähinnä keskiryhmän, vihreiden ja vasemmistoliiton valtuutetuilta, joilta myös kuultiin Lainetta puoltavia puheenvuoroja.
Kristillisdemokraattien Ismo Seivästö ja perussuomalaisten Janne Aso muistuttivat kuitenkin, että kyseessä on kaksi erittäin hyvää ja tasaveroista hakijaa.
– Kuka tahansa tuleekin valituksi, niin homma hoituu, sanoi Seivästö.
Aso puolestaan totesi, että ”tässä ei närästä henkilö, vaan toimintatapa”.
– Ei mitään epäluottamuslausetta kenellekään, hän jatkoi.
Toimintatapa oli tiivistetysti se, että hakijoiden seulontaan ja kuulemiseen osallistui paitsi kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen jäseniä myös valintatyöryhmä sekä päälle päätteeksi epävirallisempi ”keskusteluryhmä”, johon kuului muun muassa kaupungin johtavia viranhaltijoita.
Kaupunginhallituksen nimeämässä valintatyöryhmässä olivat edustettuina lähes kaikki poliittiset ryhmät. Mutta koska jokaisella valtuustoryhmällä oli vain yksi paikka, ei valintatyöryhmän kokoonpano vastannut täysin valtuuston voimasuhteita.
Valintatyöryhmä asettui Laineen kannalle, mutta kaupunginhallituksen enemmistö, tukenaan johtavat virkamiehet, kannatti Heikkilää.
Osa Kaarinan valtuutetuista katsoi maanantain kokouksessa, ettei virkamiesvetoisen epävirallisemman haastatteluryhmän olisi pitänyt olla valintaprosessissa mukana lainkaan.
Keskiryhmän, vihreiden ja vasemmistoliiton taholta kyseinen haastatteluryhmä leimattiin puhujasta riippuen joko ”kahvikerhoksi”, ”politbyrooksi” tai ”varjotyöryhmäksi”. Muualla paitsi kokoomuksen ja SDP:n leirissä oli vallalla näkemys, että reiluus ja avoimuus olivat kokeneet tappion.
Hannu Rautanen (vihr.) meni niin pitkälle, että näki virkamiesvallan nousseen Kaarinassa ”kahvikerhon” myötä keskiöön.
– Virkamiehet valitsemassa työtoveriaan, huolestuttava ilmiö! Tämä valintaprosessi ei ole Kaarinalle kunniaksi. On tapahtunut ennen kokemattomia asioita, hän päivitteli.
Yhdelläkään virkamiehellä, mukaan lukien kaupunginjohtaja Harri Virta, ei kuitenkaan ollut äänivaltaa, kun kaupunginvaltuusto maanantaina valitsi sivistysjohtajan virkaan Elina Heikkilän.