Paljon porua, vähän villoja vieläkään

0

Rooman vallan aikoina kansalle tarjoiltiin leipää ja sirkushuveja, jotta se pysyi aisoissa. Leipätarjoilu on nyky-yhteiskunnassa käynyt koko ajan kapeammaksi, mutta sirkushupia riittää.
Eilinen valtakunnan spektaakkeliuutinen oli se, että nyt poliitikkomme ovat saaneet synnytettyä sote-ratkaisun. Tuo uutinen minusta saatiin jo aiemmin keväällä, ellen aivan väärin muista. Silti eilen istuttiin taas ministeriryhmänä mikrofonien eteen ja kerrottiin, että on löytynyt parlamentaarinen yhteisymmärrys soteratkaisuun. Olenko ainoa, jonka mieleen tämän uutispäivän jälkeen tuli ajatus: paljon porua, vähän villoja.
Mitä uutta? Mitä konkreettista? Ei valitettavasti edelleenkään juuri mitään. Viisi sotealuetta on ollut tiedossa, samaten tilaajamalli. Olennaiset kysymykset, jotka liittyvät palvelujen järjestämiseen, saatavuuteen ja hintalappuun, jäivät edelleen ilman selviä vastauksia. Ratkaisuja ja linjauksia on tehty, mutta ei niistä tihkunut vieläkään mitään selkeämpää ulos. Soteratkaisu vaan on löytynyt ja yhdessä tuumin mennään eteenpäin. ”Hyvässä yhteisymmärryksessä” edetään.
Viisi vahvaa sote-aluetta tarkoittaa paitsi isoa tilaajaorganisaatiota, myös maantieteellisesti ja alueellisesti erittäin isoja ja monipiirteisiä alueita, joiden sisäinen vallankäyttö on valtava haaste. Ei siinä piskuisilla kunnilla kovin kuuluva ääni ole, eikä välttämättä alueillakaan. Väistämättä tulee mieleen isompien aluekokonaisuuksien keskinäisen kilvoittelun lisääntyminen, kun samassa sote-alueessa on seuraavaksi Vaasan seutu ihan Kokkolan liepeille asti ja sitten vastaavasti tämä Turun seutu.

Ovatkohan poliitikot maan huipulla hekin jo hoksanneet, että kansalta alkaa usko loppua. Haetaanpa vähän positiivisuutta nyt kehiin ja kerrotaan, että kyllä me ollaan jotain ratkaistu.

Tavallaanhan tässä hallinnollisesti on kyse vain isommasta sairaanhoitopiiristä, mutta toisin kuin sairaanhoitopiirissä nyt, sotealue ei itse tuota palveluja, vaan vain tilaa ja ostaa. Päätöksenteon isoin haaste on, että saman alueen sisällä on kovin erilaisia olosuhteita ja kuitenkin uudistuksen on luvattu ja edelleen luvataan tarjoavan paremmin saavutettavissa olevia sosiaali- ja terveyspalveluja. ” Että lääkäriin pääsy helpottuisi.” Tässä kuviossa on paljon mahdollisuuksia, mutta myös soviteltavaa. Ja byrokratian määrä ei ainakaan vähene, kun linjauksia tehdään neljäksi vuodeksi ja sitten vielä vuosittain ministeriö valvoo ja tarkistaa, toimiiko hommat.
En sano, että metsään mennään, mutta en kyllä näillä tiedoilla sano, että luottamus tulevaan kovin korkealla olisi. Se, mikä on positiivista, niin nyt ei enää intetä väestörajoista ja viitoiteta tietä kuntien pakkoliitoksille. Ai niin, mutta nehän jo tovi sitten haudattiin.
Mitä oikein päätettiin? Ehkä se selviää, kun lakiehdotus tulee elokuun puolivälissä kuntiin lausunnoille.