Puhutaanko asiaa?

0

Suomen Yrittäjät teettää joka toinen vuosi Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyn, jossa kartoitetaan kuntien ja yrittäjien yhteistyötä sekä elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti. Keväämmällä kun tulokset julkistettiin, paljastui, että elinkeinopolitiikka kaipaa kehittämistä. Kyselyssä ”kouluarvosana” jäi vajaaseen seiskaan valtakunnallisesti ja myös paikallisesti.

Kriittisimmät yrittäjien palautteet koskivat kuntien hankintapolitiikkaa ja sitä, mikä on päätösten yrityslähtöisyys, eli vaikutus paikallisiin yrityksiin. Taas kerran törmättiin asioihin, jotka nousevat aina esille, kun puhutaan kuntien hankinnoista. Kunnista puuttuu hankintaosaamista ja yrittäjät kokevat, että tarjoaminen on liian hankalaa. Samankuuloisia ajatuksia on jo vuosia ollut muun muassa Paimiossa. Taas kerran herää kysymys, että miten ihmeessä tässä molempia osapuolia hyödyttävissä asiassa ei löydy yhteistä punaista lankaa?

Toivottavasti löytyy punainen lanka, tai vaikka koko kerä.

Ja tätä tuumiessa kahvitauolla osui käteen Varsinais-Suomen Yrittäjälehti, jossa kerrottiin hyvä esimerkki tuoreesta kaarinalaisesta hankintaosaamisesta. Jotenkin tuntuu siltä, että avain onneen on keskustelussa ja siinä, että tavoitteeksi otetaan sujuva yhteistyö. Ei ideoiden torppaaminen tai puhuminen toistensa ohi.

Valtakunnan talousviisaat alleviivaavat näinä vaikeina aikoina sitä, että pk-yritykset ovat yhteiskunnallisesti hyvin tärkeitä, suorastaan ratkaisevassa asemassa. Jos jossain, niin pk-sektorilla on  kasvun siemeniä ja työllistämismahdollisuuksia myös tällä seudulla. Jos tätä kasvua voi kunta omilla toimintatavoillaan tukea, eikö näin pitäisi tapahtua? Niin Kaarinassa, Paimiossa kuin Sauvossakin on vielä sarkaa tältä osin kynnettäväksi kyllä.

Paimion kesäisessä kaupunkitapahtumassa huomenna lauantaina istahtavat kuntapoliitikot paneeliin keskustelemaan yrittämisestä ja siitä, mitkä seikat voivat edesauttaa yrittäjyyttä kunnassa ja sitä kautta kunnan hyvinvointia. Keskustelun tausta- aineistoa on Varsinais-Suomen Yrittäjien koostama selvitys pk- yritysten merkityksestä aluetalouteen. Sen mukaan pk- yritykset työllistävät Paimiossa yli 1200 henkeä, ja yrityksiä on yli 500. Pk- yritysten kerrannaisvaikutuksina Paimiossa lasketaan, että ne maksavat tuloveroja valtiolle 6,2 miljoonaa ja kotikunnalle 8,4 miljoonaa.