Tuulivoima-kaava hyväksyttiin Paimion valtuustossa

0
Isolle metsäsaarekkeelle, jonne tuulivoimaloita havitellaan, johtaa 110-tieltä runsaasti käytetty yksityistie, vaikka alueella ei ole asutusta. Alueella on tehty runsaasti metsätöitä.
Isolle metsäsaarekkeelle, jonne tuulivoimaloita havitellaan, johtaa 110-tieltä runsaasti käytetty yksityistie, vaikka alueella ei ole asutusta. Alueella on tehty runsaasti metsätöitä.
Tuulivoimapuistoa on suunniteltu suurelle metsäsaarekkeelle, joka sijaitsee kuvassa tien vasemmalla puolella. Kuva on otettu 110-tieltä Paimion ja Salon rajalta.

Paimion valtuusto päätti hyväksyä tuulivoima-kaavan, joskin siitä jätettiin eriäviä mielipiteitä.

Jarkko Kallio (kok.) esitti kaavan palauttamista kaupunginhallituksen käsittelyyn, sosiaali- ja terveysministeriön uusimpien ohjeistusten odottamiseksi. Ehdotus kuitenkin hävisi äänin 21-14.

Tämän äänestyksen jälkeen Asko Mäentaka (sd.) esitti, että kaavaa ei hyväksytä, mutta sekin hävisi äänin 21-14.

Markku Määttänen (kesk.) piti puheenvuoron tuulivoima-kaavan puolustamiseksi, samoin Saska Tuomasjukka (vihr.), Tomi Nieminen (vas.) ja Joona Uusitalo (kesk.). Sen sijaan Jaana Hörkkö (sd.), Pasi Laakso (ps.), Eeva Heurlin (kd.) ja Sini Heino (vihr.) nousivat Kallion ja Mäentaan lisäksi puhujanpönttöön vastustamaan kaavaa.

Tuulivoimasta ja sen haitoista on kiistelty Paimiossa kiihkeästi.

– Tuulivoima on häirinnyt ainakin minun uniani, vaikka yhtäkään myllyä ei vielä ole pystyssä, Kallio naurahti.

Lue lisää 17.6.2014 lehdestä.