Kesän resepti

0

Suomalaiset viettävät kesäänsä hämmästyttävän samalla tavalla. En tiedä ketään, joka ei söisi kesän aikana uusia perunoita ja mansikoita, kävisi mökillä ja uisi luonnonvesissä. Lähes kaikki myös grillaavat, sukuloivat ja saunovat. Aika moni pelaa mölkkyä, heittää tikkaa, käy häissä ja syö mansikkakakkua. Kesään kuuluu todella paljon ”pakollisia” asioita, joita ilman, (ainakin näin kuvitellaan, mutta kukaan ei uskalla kokeilla) kesä ei tuntuisi kesältä.

 

En tiedä ketään, joka ei söisi kesän aikana uusia perunoita ja mansikoita, kävisi mökillä ja uisi luonnonvesissä.

Ilmatkaan eivät vaikuta siihen, miten kesää vietetään. Vaikka alkukesä oli niin kylmä, että juhannus tuntui enemmän joululta, perheet pakkasivat säännönmukaisesti pyyhkeet ja makkarat autojen takakontteihin ja suuntasivat rantamökeille palelemaan, koska se kuuluu kesään. Vai uskalsiko joku ottaa riskin ja kokeilla, meneekö kesä pilalle jos käpertyykin kotisohvan nurkkaan viltin alle lukemaan ja syömään suklaata?
Nyt kun ulkoilma alkaa tuntua taas enemmän kesältä, ajattelin muistutukseksi kerätä vielä kaikille tutun kesäreseptin yhteen. Koska kesä on kuitenkin vain kerran vuodessa.

Kesäkeitto, n. 60 (päivä)annosta:

Ainesosat:
1kpl–3kpl kesätapahtumia. Oman maun mukaan joko festareita, keskiaikatapahtumia, markkinoita tai konsertteja.
20 kpl uimareissuja
Tarpeeksi mökkeilyä
50 tuntia löhöilyä riippumatossa
Puutarhatöitä niin paljon kun selkä kestää
50 grillimakkaraa
7 l mansikoita
5 kg uusia perunoita
100 kpl itikoita
Kymmenkunta paarmaa
15 palaa mansikkakakkua
Niittyleinikkejä, päivänkakkaroita ja kissankelloja

Ohje:
Sekoita ainekset yhteen haluamassasi järjestyksessä. Lisää löylyvettä, keitä auringossa ja sekoita koivuvastalla. Syö maha täyteen, koska seuraavan kerran sitä saa lisää vasta vuoden päästä!