Kaarinan päätös vetäytymisestä laiton?

0

 

KaarinaPAKKaarinan kaupungin mitta tuli täyteen kuntarakenneselvityksistä, ja kaupunginhallitus päätti vetäytyä selvitystyöstä. Tätä ehdotti Janne Aso (ps.), ja ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Mutkia on kuitenkin tulossa matkaan. Torstaina illalla asiasta käydään keskusteluja Kaarinan ja kuntaliitosselvittäjien kesken.

Kyllä se meidän näkemys on, että selvityksessä täytyy olla mukana. Ei siitä voi vetäytyä, toteaa selvittäjä Oiva Myllyntaus.

Sen sijaan kaupunginjohtajan tekemä pohjaehdotus on Myllyntauksen mielestä mahdollinen. Siinä Kaarina vetäytyisi vasta sopimusvaiheessa, selvitysten jälkeen.

En niin kauheasti murehdi, jos kaupunginhallitus on nyt tehnyt lainvastaisen päätöksen. Selvittäjien kanta tulee joka tapauksessa olemaan maanantaina tiedossa, kun valtuusto tekee lopullisen päätöksen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merja Kantalainen toteaa.

Kaupunginhallituksen kokouksessa päätettiin myös tulevan vuoden talousarvioraamista. Sitä valmistellaan tilanteessa, jossa taloushallintoa hoidetaan jo toista vuotta väliaikaisjärjestelyin.

Alkukesän korvilla tuli aikarajoitus täyteen, että mihin mennessä Janne Lavénin on annettava tietoja, jotta työsopimus ei päättyisi. Näitä tietoja ei tullut, joten talousjohtajan paikka julistetaan nyt auki, kertoo Kantalainen.

Tulevaa alijäämää päätettiin olla paikkaamatta kunnallisveron korotuksella. Tästä syystä talousarvioraami on jo valmiiksi 3,8 miljoonaa euroa miinuksella.

Lue lisää 22.8.2014 lehdestä