Vaikka vuosiluku vaihtuu aina uutenavuotena, tavallaan vuoden suurin taitekohta on kuitenkin syksyisin. Lomat on lomailtu, tartutaan taas toimeen, aloitetaan jotain uutta, pannaan päivärytmi normaalille paikalleen. Koulun ja työn alkaminen rytmittää viikot ja vuorokaudet.
Eikä se niin pahalta tunnu, vaikka työpaikoilla lomien loppumista usein harmitellaankin. Harmitellaan ehkä vain siksi, että niin on tapana tehdä. Varsinkin lapsiperheissä paluu arkeen tuntuu suorastaan helpottavalta.
Tosiasiassa valtaosa meistä pitää töihin palaamista mukavana. Heinäkuussa 2014 teetetty paneelitutkimus* suomalaisten suhtautumisesta töiden alkamiseen lomien jälkeen kertoi, että lomailevista työssäkävijöistä 59 % palaa töihin mielellään tai erittäin mielellään, 41 % taas koki töihin paluun ikäväksi tai erittäin ikäväksi.
Tutkimuksen analyysissa arveltiin, että arkeen palaamiseen tunnelmiin vaikuttaa se, millaiseen työpaikkaan lomalta palataan. Tulos on linjassa sen kanssa, että 54 % suomalaisista työntekijöistä kokee oman työpaikkansa positiivisesti.
On ällistyttävää, että peräti 46 % suomalaisista pitää omaa työpaikkaansa vastenmielisenä paikkana.
On kuitenkin ällistyttävän iso luku, että peräti 46 % suomalaisista pitää omaa työpaikkaansa vastenmielisenä paikkana. Siis melkein puolet työntekijöistä on vanhoja valittajia ja mielensäpahoittajia! Arvelen nimittäin, että tämän negatiivisen joukon ikärakenne painottuu ikähaitarin loppupäähän. Nykyiset nuoret aikuiset kun eivät pakkopullatyöhön suostu, vaan hakevat työtä jossa on mielekkyyttä, kiinnostavuutta, innostavuutta.
Jos jollain on työssä tosiaan paha olla, kannattaako sitä sietää vuodesta toiseen? Kärvistellä joka vuorokausi suuri osa valveillaoloajastaan? Voisiko edes yrittää nostaa kissan pöydälle, että mikä työpaikassa tai omassa työnkuvassa on vialla? Ja jos se ei lopultakaan johda toivottuun muutokseen, niin vaihtaa parempaan työpaikkaan tai jopa mieluisammalle alalle, työhön josta nauttii.
Työterveyslaitoksen neuvojen mukaan lomalta paluu onkin hyvä ajankohta tarkastella omaa työyhteisöä ja omaa työtä uusin silmin. Työkäytäntöjä voidaan kyseenalaistaa, ja töitä voidaan järjestää uudella tavalla. Työntekijä voi motivoitua siitä, että ottaa tehdäkseen jonkin uuden kehityskohteen.
”Anna itsellesi aikaa tottua työrytmiin, muista päivittäinen palautuminen”, Työterveyslaitos lohduttaa. Työnteko saattaa loman jälkeen aluksi kaikilla ”tökkiä”, koska rutiinit eivät käynnisty hetkessä, nappia painamalla. Eikä kesä ole kokonaan ohi, vaikka lomalta pitikin palata. Vapaa-ajasta voi sen kahdeksan tunnin ulkopuolella nauttia vielä ihan kesäisesti.
(*Kysely toteutettiin YouGov Groupin käyttäjäpaneelissa kattavalla satunnaisotannalla suomalaisesta työväestöstä.)