Napsahti sitten vuosi lisää kakkua meikäläiselle. Paljonko Sinulle?
Työmarkkinajärjestöjen kesken syntyneen sopimuksen mukaan yleinen eläkeikä nousee mitä todennäköisimmin 65 vuoteen. Se vaikuttaa kaikkiin nyt työssä oleviin ja tuleviin ikäpolviin. Meikäläisiltä eli sieltä vanhimmasta päästä olevilta eläkeikä nousee asteittain iän mukaan muutamia kuukausia tai vuosia. No mikäs siinä, jos työtä ja terveyttä riittää.
Mikäli joku on vielä kuvitellut, että sitten se oikea elämä vasta alkaa, kun eläkkeellä teen kaiken sen mitä en ole tähän mennessä ehtinyt, niin viimeistään nyt on aika lopettaa sitku-elämä. Iso osa elämän ilosta on revittävä työelämästä.
Iso osa elämän ilosta on pakko löytää työelämästä.
Eläkemuutosta on sanottu vuosikymmenen merkittävimmäksi sosiaalipoliittiseksi uudistukseksi. Oman isoäitini elämän merkittävin sosiaalipoliittinen uudistus oli, kun Kela alkoi myöntää vanhuuseläkettä vuonna 1949, ja hän itse alkoi nauttia sitä saavuttaessaan vanhuuseläkeiän parikymmentä vuotta myöhemmin.
– Ensimmäistä kertaa omaa rahaa! Ja tekemättä mitään, hän päivitteli.
Minun tehtäväni oli käydä koulumatkalla postissa merkkauttamassa eläke mummun sinikantiseen säästökirjaan ja nostamassa hänelle samalla vähän rahaa. Ilman muuta valtakirjaa kuin että ”mummu käski”.
Eläkkeen pienuudesta huolimatta mummulla oli aina rahaa. Maailma on kuitenkin sittemmin muuttunut. Nykyään joka kolmas suomalainen yli 75-vuotias nainen määritellään köyhäksi. Monilla kotitöitä tehneillä naisilla on ainoastaan kansaneläke, joka on Eläketurvan mukaan jäänyt jälkeen muiden tulojen kehityksestä jo 1980-luvun lopulta alkaen. Hyvin pieni eläke on useilla kymmenillä tuhansilla eläkeläisillä.
Kuka heidän puolestaan puhuu? Eläkeläisiä ei huolita neuvotteluosapuolena työmarkkinaneuvotteluihin, joten he eivät ole itse varmistamassa eläkkeiden inflaatiosuojaa.
Mutta palatakseni omaan isoäitiini, joka oli kokenut kaikki 1900-luvun nälkävuodet, sodat ja pula-ajat, menettänyt rahaa kun setelit leikattiin, inflaatio oli syönyt henkivakuutussäästöt ja naapurille taattu laina langennut maksettavaksi, niin oma raha, ”tekemättä mitään”, oli äärimmäisen arvokasta.
