Paimion lukiolaisten oppilasvaihto saksalaisen ystävyyskunta Odenthalin kanssa jatkuu. Nyt syksyllä 14 lukiolaista kävi opettajien Sari Hollmén, Arto Vastamäki ja ystävyystoimikunnan sihteeri Kari Kaunismaan kanssa vastavierailulla, josta sovittiin viime keväänä.
Odenthalilaiset oppilaat saapuvat vastavierailulle 11.–15. toukokuuta 2015 ja heidän majoituksestaan vastaavat nyt mukana olleiden nuorten perheet. Ohjelmaan on alustavasti sisällytetty tutustuminen Paimion sairaalaan, mikäli se on edelleen mahdollista. Samoin vieraillaan Turussa ja jossakin muussa kohteessa. On hyvin toivottavaa, että vaihto jatkuu, koska juuri tämän ikäisten tutustuminen toiseen kulttuuriin omatoimisesti vaikuttaa myönteisesti kansainvälistymiseen,totesi Kari Kaunismaa.
Osallistujille annettiin paritehtävänä kirjoitettavaksi matkakertomus puolen päivän tapahtumista kutakin paria kohti. Ohessa oppilaiden kertomaa.
Lähtöpäivä 22.9.
Lähdimme Paimion lukion pihalta maanantaiaamuna (22.9) kello kymmenen. Mukanamme samalla bussilla Helsinkiin tulivat Kriivarin ala-asteen oppilaita.
Saavuttuamme lentokentälle pääsimme nopeasti luovuttamaan laukkumme ja odottamaan lennon lähtöä eväitä syöden. Ensimmäinen lento, jonka päämääränä oli Amsterdam, kesti noin 2 tuntia. Jatkolentomme Kölniin myöhästyi aikataulusta melkein tunnin ylibuukkauksen vuoksi. Isäntäperheille ilmoitettiin myöhästymisestä, mutta saksalaiset oppilaat odottivat meitä lentokentällä tunnin siitä huolimatta. Toinen lento kesti vain vajaan tunnin ja se menikin nopeasti. Kokonaisuudessaan menomatka sujui hyvin.
Jessica Närvä ja Riia Vesalainen
Lähdimme Paimion lukiolta maanantaiaamuna Vistamatkojen bussilla. Kaarsimme Kriivarin alakoulun kautta ja noukimme kyytiin alakoululaisia, jotka tulivat samalla kyydillä Helsinkiin. Saavuimme Helsinkiin parin tunnin bussimatkan jälkeen ja suuntasimme heti matkatavaroidenluovutuspisteelle. Lentomme Amsterdamiin oli viihdyttävä ja meille tarjoiltiin virvokkeita kuten kahvia ja leipää. Amsterdamiin saavuttuamme meillä oli hieman vapaa-aikaa lentokentällä. Kiertelimme ympäri lentokenttää etsien Starbucks-kahvilaa mutta, lentomme Kölniin kuitenkin myöhästyi tunnilla. Lentokoneen saavuttua huomasimme, että lentokone oli pienempi kuin edellinen ja se oli jokaista paikkaa myöten täynnä. Saavuttuamme Kölnin lentokentälle oli vastassa iloisia saksalaisia ottamassa vastaan meidät väsyneet matkailijat. Tämän jälkeen kaikki matkasivat host-perheidensä kanssa kotiin.
Petteri Laaksonen ja Jesse Tuokkola
Ensimmäisenä päivänämme kohteessa, eli tiistaina 23.9., pääsimme ottamaan osaa Odenthalin kaupungin ja lukion järjestämään vaikuttavaan tervetuliaistilaisuuteen. Omat vaihto-oppilaamme veivät meidät koulun musiikin luokkaan, jossa musiikin opettaja Tim Schneider johti sujuvasti tapahtumaa. Aluksi saimme kuulla koulun bändin musiikki-esityksen, jota seurasivat rentomieliset puheet koulun rehtorilta Schmoll-Engelsilta sekä kaupungin naisedustajalta, joka oli sijaistamassa pormestari Roeschkea tämän sairastumisen takia. Kari käänsi tarvittaessa puheita myös suomeksi, joten myös me kykenimme ymmärtämään puheiden sisällön. Saksalaiset olivat valmistautuneet tuloomme selvästi kauan ja saimme nähdä ja kuulla vielä kuvaamataidon- ja musiikin ryhmän yhteisteoksen, jossa pianon säestyksellä saimme ihailla oppilaiden tekemää kuvataidetta sekä kaksi lauluesitystä, joista meidän mieleemme jäi varsinkin jälkimmäinen, jossa kuoro lauloi upeasti a capellana Saksan euroviisuvoittoon siivittäneen Lenan kappaleen Satellite. Tapahtumassa oli rento ja lämminhenkinen tunnelma ja ennen lähtöämme meille jaettiin vielä Odenthalin lähellä valmistettuja Haribo-karkkeja ja hienot, käsintehdyt taiteelliset kalenterit. Tapahtumassa oli paikalla myös paikallisen Bergischer Tageszeitung- sanomalehden toimittaja ja meistä julkaistiinkin juttu lehdessä jo matkamme aikana.
Eemil Söderberg ja Aleksi Rantala
Tiistaina iltapäivällä koulun jälkeen valmistin isäntäperheeni äidin kanssa jälkiruokaa illan nyyttikesteihin Eifgen-saunalle. Teimme Pfirich maracuja traum-nimistä “hyytelöjälkiruokaa”.
Menimme illanviettopaikkaan toisen saksalaisen hostitytön kyydillä. Kokoonnuimme kaikki aluksi pihalla ja menimme sitten yhdessä sisään. Mukana olivat kaikki saksalaiset hostioppilaat ja opettajat, sekä suomalaiset oppilaat ja opettajat.
Kaikki olivat tuoneet jotain syötävää ja pöydät olivat täynnä salaatteja ja prezeleitä ja grillissä paistui erilaisia makkaroita ja pihvejä.
Ilta sujui hauskasti, vaikka suomalaiset ja saksalaiset oppilaat jakautuivatkin vähän omiksi pikkuporukoikseen. Mitään virallista ohjelmaa ei ollut, pelkkää rentoa juttelua ja syömistä. Myöhemmin illalla jotkut lauloivat ja heitä säestettiin pianolla ja kitaralla.
Maria Hurskainen
Ensimmäisenä iltana perheet ottivat meidät ystävällisesti vastaan, ja tarjoilivat lämpimän ruoan. Keskustelimme perheen kanssa monista eri asioista. Meille oli järjestetty omat tilat, joissa oli mukava sänky. Seuraavana päivänä emme voineet viettää aikaa perheissä, sillä perheen lapsi luki kokeisiin. Meidät suomalaiset vietiin samaan paikkaan, jottemme tylsistyisi. Tämä toistui myös muina iltoina. Aamuisin saimme tukevat eväät ja aamupalan. Muutenkin ruoka oli täyteläistä ja täyttävää. Keskiviikkona osa kävi jalkapallo-ottelussa, ja muut viettivät aikaa perheessä.
Ville Aamurusko ja Emilia Vuorela
Keskiviikkona 24.9 Olimme iltapäivällä Bonnissa. Siellä menimme nykyhistorian museoon nimeltään Haus der Geschichte. Kyseinen museo kertoi Saksan tapahtumista vuodesta 1945 nykypäivään saakka.
Museo oli iso ja vaikuttava. Meille oli varattu jopa oma opas ohjaamaan kulkuamme museossa. Museolla oli suuri kirjekokoelma, jotka kuuluivat saksalaisille, jotka etsivät omaisiaan toisen maailmansodan jälkeisessä kaaoksessa. Museo kertoi molempien Länsi- että Itä-Saksan näkökulmasta Saksan tapahtumia Kylmän sodan aikana. Esimerkiksi siitä miksi Berliinin muuri rakennettiin, Itä-Saksan propaganda järjestelmästä, Länsi-Saksan taloudellisesta noususta autoteollisuudellaan, miksi Länsi- ja Itä-Saksa kilpailivat keskenään sekä Saksojen yhdistymisestä takaisin yhdeksi Saksaksi. Molemmilla oli jopa omat nukkumattinsa, jotka olivat erilaisia kuvatakseen omia ideologioitaan. Molemmilla oli myös kova kilpailu autoteollisuudessa ja kuuluisissa tuotteissa. Esimerkiksi Itä-Saksa teki oman Coca-Colansa koska Itä-Saksa ei halunnut tarjota kansalaisilleen Länsimaista kapitalistista juomaa.
Pääsimme katsomaan “Palace Of Tears”:a (Tränenpalast, Kyynelten palatsi), joka oli saksojen jaon aikainen raja-asema, missä ihmiset saattoivat joutua odottamaan useita tunteja rajan ylitystä suljetussa huoneessa.
Matti Liipola ja Kasimir Lehtiranta
Bonnin taidemuseoon tutustuminen
Keskiviikkona ryhmämme teki matkan Bonnin kaupunkiin, jossa tutustuimme historiamuseo Haus der Geschichten lisäksi Bonnin taidemuseoon. Taidemuseo oli jo rakennuksena kaunis; kaikkialla oli harmonisen valkoista ja muotojen moninaisuus teki diagonaalisuuden ohella tilasta mielenkiintoisen. Erityisesti mieleen painuivat rakennuksen keskellä olevat persoonalliset pyöreät portaat. Opastuksemme oli englanniksi ja oppaamme tutustutti meidät syvemmin kolmen eri taiteilijan töihin. Tarkemmin tutustuimme viiteen eri työhön. Ensimmäisenä vuorossa oli Sigmar Polke, jonka töissä korostui kerroksellisuus ja monivärisyys sekä aiheiden levottomuus. Lorinne Wasmuchtin työt puolestaan olivat kooltaan erittäin suuria ja vaikuttavia. Töissä tilan tuntu oli voimakas ja teokset olivat pitkään mielenkiintoisia monipuolisuutensa ja yksityiskohtaisuutensa ansiosta. Viimeisenä vuorossa oli Franz Ackermann, joka oli töidensä tähden maalannut kokonaisen huoneen esittelyyn sopivaksi. Ackermannin työt olivat myös hyvin moniulotteisia ja niissä korostui kokonaisuuden ja kerroksellisuuden merkitys. Koko näyttelyn pääaiheena voidaan siis pitää eri tekniikoiden avulla tehdyn kerroksellisuuden merkitystä taideteoksissa. Opastuskierroksen jälkeen pääsimme itse taiteilemaan museon studiolla olevaan työpajaan, jossa saimme tehtäväksi koettaa itse saada töihimme kerroksellisuutta eri tekniikoiden avulla. Ainakin omasta mielestäni ryhmämme suhtautui positiivisesti ja aktiivisesti taiteen tekemiseen vaikka aika olikin kortilla. Taidemuseo oli hieno kokemus, vaikkakin olisi ollut mukava tutustua kaikkiin töihin edes pintapuolisesti ja kulkea museossa vapaassa tahdissa.
Fanni Huhtala 5 OR
Vierailu taidemuseossa, Bonnissa
Vierailimme keskiviikkona nykyhistorian museon jälkeen taidemuseossa. Jo itse museon arkkitehtuuri oli taidetta yksinään ja saimme nähdä pienen osan toisen kerroksen ekspressionistisesta näyttelystä. Ensimmäiset työt, jotka oppaamme meille esitteli olivat Sigmar Polken. Hän yhdisteli useita erilaisia tekniikoita ja tapoja kankaalle päällekkäin saadakseen haluamansa vaikutelman aikaiseksi. Työ jota tarkastelimme oli ahdistava, mutta kaunis omalla persoonallisella tavallaan. Seuraavaksi saimme eteemme kolme Corinne Washmutin työtä, jossa eri tiloja oli yhdistelty samaan kuvaan. Lähemmin tutustuimme Gate 77 –työhön, joka kuvasi lentokentän eri osia. Työ oli vaikuttava ja tilat valokuvan tarkasti kuvattu. Luulin sen olevan suosikkini, kunnes saavuimme seuraavan työn luo, joka olikin kokonainen huone, täynnä väriä ja tunteita. Valokuvakollaasista lähtevät verisuonet, tyhjän päällä olevat kirjaimet, sanomalehdet ja koko huoneen käyttö loivat upean kokonaisuuden, jota ei voinut sivuuttaa tutkimatta lähemmin. Tämän jälkeen siirryimme studioon ja saimme kokeilla itse Sigmar Polken tekniikkaa. Aikaa oli puoli tuntia ja tarkoituksena oli Corinne Washmutin tyyliin tilan kuvaus ja tunteiden ilmaisu siinä samalla. Monien töistä tuli upeita, mutta omastani en voi sanoa samaa, kun sitä pyyhekumia ei ollut saatavilla.
Tuike Laaksonen
Koulussa jokainen suomalainen oppilas pääsi seuraamaan oman isäntäperheensä lapsen tunteja. Itse pääsin ensimmäiseksi yhteiskuntaopintunnille, jolloin en pystynyt kiinnittämään huomiota muuhun kuin ankeisiin luokkiin ja oppilaat käyttivät kirjojen sijasta monisteita ja konsepteja. Pulpetit oli järjestetty jokaisessa luokassa minun silmälleni epäloogisesti. Osa niistä oli luokan seiniä vasten kuin kulmikkaassa puolikaaressa ja loput satunnaisissa riveissä keskellä. Kyninä he käyttivät Fülleria, mitä itse kuvailisin vanhanaikaiseksi mustekynäksi, johon saa uusia täyttökapseleita. Tekniikka oli melkein olematonta luokissa. Piirtoheitin oli ainoa, jonka huomasin ja senkin avulla heijastettiin tekstit seinälle eikä meidän tavoin valkokankaalle. Seuraavaksi pääsin englannin ja ranskan tunnille. Yllätyin huomatessani, että oppilaat eivät todellakaan puhuneet tunnilla muuta kuin kyseistä kieltä. Oppilaat jopa esittivät kysymyksensä kyseisellä kielellä, joten ranskan tunnista en saanut paljoa irti. Heillä oli paljon tekstin analysointia tuolloin. Viimeisenä olin kuvaamataidon tunnilla. Opettaja oli mukana meidän projektissa, joten hän oli varautunut vierailuumme tunnilla. Saksalaiset olivat aloittaneet savitöiden tekemisen ja sain itsekin yrittää muovailla joitain pieniä ruumiinosia. Kuvaamataidon luokka oli ainoa, jota voisi sanoa suomalaisen luokan kaltaiseksi ainakin omasta mielestäni. Koulupäivät olivat meidän oikean työpäivän mittaisia eli n. 8 tuntia. Koulun nähdessäni olin siis tyytyväinen tilanteeseen, joka on meillä Suomessa. Meillä on parempi tekniikka ja vaikka koulupäivät ovat meillä lyhyemmät, pärjäämme silti mainiosti testeissä.
Janica Kilpi
