
Paimiolaisille tutuksi tullut elokuvateatterimies Jari Mäkilä tekee loppuvuodesta paluun Paimioon. Hän avaa uuden elokuvateatterin entisen huonekaluliikkeen tiloissa, niin sanotussa Poimarin kiinteistössä.
Uuteen elokuvateatteriin tulee aluksi yksi sali, noin 120 katsojalle. Tiloissa on optio myöhemmin mahdollisesti rakennettavalle pienemmälle salille.
Uusi elokuvateatteri, joka luultavasti tulee olemaan nimeltään Bio Stara, on tarkoitus avata viimeistään joulukuun alussa.
– Päätös oman teatterin rakentamisesta on iso, ja investointi on pienelle yksityisyrittäjälle taloudellisesti raskas. Mutta kun sopivat liiketilat löytyivät Paimion keskustasta, päätin yrittää, etten olisi sukumme pitkään jatkuneessa elokuvateatterityössä se lenkki, joka katkaisee ketjun, sanoo Jari Mäkilä.
Jari Mäkilä ei usko, että kilpailutilanne muuttuu kahden elokuvateatterin myötä Paimiossa mahdottomaksi. Hän arvelee laajan tarjonnan lisäävän elokuvissakäyntiä. Esimerkiksi Eurassa ja Huittisilla – jotka ovat Paimion kokoluokkaa – on tällä hetkellä kaksi elokuvasalia.
MTK Paimion pyörittämässä Vistan Kinossa taas puhaltaa uusia tuulia iltapäivänäytäntöjen ja talviaikaa vireyttävän teatteritoiminnan myötä. Mielensäpahoittaja-elokuva on ollut niin suosittu, että sen on nähnyt lähes tuhat katsojaa.
