Piikkiön Tammipartio aloitti partiolaisten vaalibuumin

0
Miikka Sipilä ja Harri Lukander kättelevät toisiaan partiolaisten tapaan vasemmalla kädellä. Oikea käsi jätetään vapaaksi hyviä tekoja varten.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän erikoisuus on partiolaisten näkyvä rooli päättävissä elimissä. Turun seutu on toiminut koko Suomessa partiolaisten seurakuntavaikuttamisen pioneerina.

Piikkiön Tammipartio aloitti tämän buumin noin 30 vuotta sitten.

– Halusimme vaikuttaa partiolaisten taustayhteisöön eli seurakuntaan. Aika pitkälti se oli silloisista henkilöistä kiinni. Kun yksi sai kipinän, muutkin syttyivät, ja Tarmo Lindholm veti meidät mukaan, Harri Lukander kertoo.

Lukander itse pääsi 24 vuotta sitten kirkkovaltuustoon. Siitä saakka hän on ollut päättämässä Piikkiön seurakunnan ja viimeiset vuodet myös yhtymän asioista. Viime vaaleissa hän sai eniten ääniä kaikista piikkiöläisistä ehdokkaista.

Hän sekä muun muassa Tammipartion nykyinen lippukunnanjohtaja Miikka Sipilä ovat ehdolla tulevissa seurakuntavaaleissa.

Piikkiössä pyritään sekä seurakuntaneuvostoon että yhtymän kirkkovaltuustoon. Lukander kertoo, että aikoinaan yhtymään liittyminen toi valtavan mullistuksen.

– Edunvalvonta on nyt noussut aivan uuteen asemaan. Meidän yli ollaan jatkuvasti kävelemässä, hän kommentoi.

Lue lisää 14.10.2014 lehdestä