Kun uskovainen henkilö tai ryhmä esittää mielipiteitä, joista ihmiset suutahtavat, Suomessa on tullut tavaksi osoittaa mieltä lähinnä yhdellä tavalla: kirkosta eroamalla.
Kiihkouskovainen henkilö tai ryhmä, jota kirkosta eroaja haluaa näpäyttää, ei tosin välttämättä edes kuulu Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon tai suhtautuu valtakirkkoon joka tapauksessa vihamielisesti. Kirkko on kannanotoissaan maltillinen ja liberaali, johtohahmot puhuvat esimerkiksi homoliittojen puolesta, eikä tällainen toiminta ole kaikkien uskovaisten tai uskovaisryhmien mieleen. Toisin sanoen kirkosta eroamisesta on tullut peukalo alaspäin -napin painamista, joka menee usein väärään osoitteeseen.
Kirkossa on myös olemassa virallinen vaikuttamiskanava: äänestäminen. Tätä vaikutuskeinoa käytetään kuitenkin vähänlaisesti. Kirkollisvaalien äänestysprosentti jää yleensä matalaksi, ja viime vaaleissa se oli 17.
Selvää on, että yhden ihmisen äänellä ei muuteta järkälemäisen instanssin toimintatapoja hetkessä. Sama realiteetti on vastassa yhteiskunnallisessa äänestämisessä, mitä esimerkiksi Ilmari Kianto pohti Punainen viiva -romaanissa vuonna 1909. Vuosisadan alussa moni työläinen pettyi, kun luvattua leipää ei alkanutkaan virrata köyhälistölle heti seuraavana päivänä äänestämisen jälkeen. Moni myös piti politiikkaa Jumalan vastaisena tai pelkäsi Jumalan koston pelossa äänestää sosiaalidemokraatteja.
Äänestämisellä ja uskonnolla on jännitteinen ja hieman outo suhde. Kirkko oli aiemmin ihmisille huomattavasti tärkeämpi laitos kuin nykyään, mutta silloinkin vain kourallinen ihmisiä saatiin houkuteltua äänestämään. 1960-luvulla kirkollisvaalien äänestysprosentti oli vain hiukan yli 1.
Vuosisadan alussa ihmisten äänet eivät olleet kirkollisvaaleissa tasa-arvoisia. Yhtäläinen äänioikeus tuli Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuonna 1913, mutta vuoteen 1953 saakka yli 40-vuotiailla oli yksi lisä-ääni, yli 10 vuotta naimisissa olleilla toinen. Näin tärkeänä pidettiin sitä, että seurakunnan asioista päättäisivät ihmiset, joilla on takanaan ikää ja vakaa parisuhde. Sen sijaan nykyään vaaliuurnille yritetään usuttaa ennen kaikkea nuoria.
Kirkosta eroaminen on tietenkin nopeampi ja näkyvämpi tapa vaikuttaa kirkkoon kuin äänestäminen. Toisaalta kirkon ja seurakuntien valinnoista ei ole ihan asiallista motlottaa, jos ei ole tehnyt omaa osuuttaan luottamushenkilöiden valitsemiseksi.
Ehkä todellinen syy äänestysprosenttiin onkin siinä että kirkon jäsenissä on paljon ihmisiä jotka eivät usko mihinkään. Ovat vain jäseninä koska vanhat tavat ja vanhoilliset isovanhemmat painostavat. Olisi varmasti kirkollekin helpompaa jos jäseninä olisivat vain ne jotka uskovat. Ei olisi tarvetta yrittää miellyttää koko kansaa.
Asioista saa kyllä motlottaa ilman äänestämistä niin kauan kuin kirkko on valtionkirkko. Miksi valita pahan ja vielä pahemman väliltä äänestäessään kun voi jättää hyvästit koko organisaatiolle ja vapautua veroista (ainakin omista kirkollisveroistaan, toki kymmenyksiä joutuu yhteisöverojen muodossa makselemaan vaikka ostaessaan Pätkis-patukoita kaupasta.)
Kirkko on aikansa elänyt instituutio, joiden jäseniäkään sen toiminta ei jaksa kiinnostaa, paitsi silloin kun tarvitaan kulissit häille tai hautajaisille. Kirkko ei näy tavallisen seurakunnan arjessa, eikä siihen voi millään vaaleilla vaikuttaa. Monet eronneet sitä paitsi eivät ole koskaan edes uskoneet mihinkään ylempiin voimiin, lapsikaste elää ja voi hyvin ja erota saa vasta 18-vuotiaana. Kun sitten aikuisuuden kynnyksellä on jo omakin ajattelu saanut sijaa, on moni todennut, että rahansa voi käyttää paremmin kuin kirkkoherran uuden mersun tukemiseen tai ränsistyvien kiinteistöjen ylläpitoon.
Mitä tulee kiihkouskovaisiin henkilöihin, jotka haluavat näpäytellä, niin ainakin Päivi Räsänen on viidesläinen ja siten ihan kirkon virallisen herätysliikkeen jäsen – ja saanut aikaiseksi tähän mennessä yksittäisen suurimman kadon kirkosta. Kirkon muissakin herätysliikkeissä on erinäisiä ongelmia eikä näihin voi vaikuttaa äänestämällä. Kirkon johdossa olevat liberaalit kun “suvaitsevat” aivan kaikkea rikoksista ja uskonnollisesta painostamisesta lähtien veroeurojen menettämisen pelossa. Tämän takia tiettyjä, reippaasti lisääntyviä, herätysliikkeitä ei koskaan tulla panemaan kuriin.
Korjaus: ei näy tavallisen seurakuntalaisen arjessa.
Kommenttien lisääminen on estetty.