Moni murehtii sitä, pärjäävätkö omat vanhemmat tai vanhempi enää itsenäisesti. Ennen pitkää suurin osa meistä päätyy pohtimaan myös sitä, pärjääkö itsekään enää kotona. Jokainen meistä ikääntyy, vääjäämättä.
Kun aikanaan itse olen tilanteessa, jossa kotona asuminen ei ole enää turvallista, näytän luultavasti jälkikasvulle ja viranomaisille alahampaita enkä suostu lähtemään kotoani mihinkään. Toisaalta näin moni muukin on uskonut itsestään – ennen kuin tapahtuu jotain: Tulee yllättävä sairaskohtaus, ruoka jää hellalle palamaan ja koko kerrostalo uhkaa mennä poroksi. Kotona kompastutaan vessan kynnykseen, jalka murtuu, eikä ovea pysty avaamaan ambulanssihenkilökunnalle.
Onnettomuudet ja läheltä piti -tilanteet havahduttavat siihen, kuinka haavoittuvassa asemassa hyväkuntoinenkin yksin asuva vanhus on. Lisäksi kuntien vinoutuneen ikärakenteen vuoksi kotona joutuu yhä useammin asumaan ikäihmisiä, jotka pelkäävät asua yksin mutta jotka eivät saa palveluasuntoa, ennen kuin jotain vaarallista on jo tapahtunut. Ikäihmisenä tai omaisena tätä vaarallisen tilanteen ilmaantumista on hyvin ahdistavaa odotella.
Kaarinaan juuri valmistunut senioreiden perhehoitokylä on ratkaisuna raikas. Seniorikylä on sekä ikäihmisten että perhehoitajien koti, mikä on varsin vallankumouksellinen ajatus. Muun muassa asukkaiden ja hoitajien omaiset voivat tulla yökylään.
Riskinä on, että kylän toimintamalli luisuu pakon sanelemana siihen, että asukkaiksi otetaan säästösyistä yhä huonokuntoisempia vanhuksia, joiden oikea osoite olisi tehostettu palveluasunto tai laitoshoito. Toivottavasti kylän alkuperäinen idea kuitenkin toteutuu: hoitajia ei kuormiteta liikaa ja paikasta tulee vanhuksille oikea koti, jossa saa sekä yhteisön turvaa että omaa rauhaa ja itsenäisyyttä.
Perhehoitokylässä on asuntoja vain 20 vanhukselle, joten jokainen kaarinalainen seniori ei voi toivoa pääsevänsä kylän asukkaaksi. Vaikka kyliä tehtäisiin lisää, muitakin ratkaisuja tarvitaan yhä.
Viehättävä ajatus olisi perhehoitokylä, jossa vanhuksista huolehtisi hänen biologinen perheensä. Uuteen kotiin tai autotallin kylkeen rakennettaisiin jo valmiiksi lisäsiivet useille sukupolville.
Toistaiseksi tällaiset, vanhan maalaistalon mallia noudattavat mallistot loistavat poissaolollaan talofirmojen katalogeista, ja asunnon jälleenmyynti voisi olla vaikeaa. Kun suuret ikäluokat tulevat yhä huonokuntoisemmiksi, asuntomarkkinoita saattaa löytyä vähitellen näillekin.
Olennaista lähiasumisessa on ratkaista se, miten säilyttää jokaisen osapuolen itsenäisyys ja tunne siitä, että saa asua omillaan eikä toisten nurkissa. Onko yhteiskoti varmasti sekä ikäihmisten että hoitajan koti?
