Seurakuntalaiset äänestivät seutukunnalla melkoiset vaihdokset kirkkovaltuustoihin. Osin odotetustikin, sillä niin suuri osa vanhoista valtuutetuista luopui, mutta oli vaalissa myös yllätyksiä.


Paimiossa eniten ääni sai 9. kaudelleen lähtevä Arimo Lähdeniitty, mutta kolmanneksi eniten ääniä keräsi nuori Karri Lehtiranta, joka käy parhaillaan armeijaa.
Paimiossa 23 valtuutetusta peräti 14 on uusia. Äänestysinto ei kuitenkaan päätä huimannut.
Sauvossa käytiin uurnilla ahkerasti, siellä oli poikkeuksellisenkin vilkas vaalipäivä ja myös nuoret äänestivät ahkerasti. 15 valitusta kahdeksan on uusia kasvoja.
Piikkiössä Harri Lukander keräsi koko seurakuntayhtymän alueella kovimman henkilökohtaisen äänimäärän. Siellä 12 valitusta 7 on uusia.
Lue lisää 11.11. 2014 lehdestä