Tonttulan isoon tupaan kerääntynyt väki katseli uteliaana Joulupukin vieressä leveästi virnistelevää tonttua.
– Tämä on Jippo! Joulupukki esitteli. – Korvatunturin uusi huvimestari!
– Ilo tutustua! Jippo kajautti.
Hän sieppasi lakin päästään, heitti sen ilmaan ja kumarsi.
– Niin kuin kaikki tiedämme, Joulupukki sanoi, täällä Korvatunturilla joulunalusaika on tulenpalavan kiireistä. Jotta joka paikassa työt sujuisivat oikein iloisesti, minä kutsuin apuun Jipon, hauskuuttamisen huippuosaajan. Jippo on saanut koulutuksensa Naurusaarten Hupiakatemiassa.
– Jep! Jippo sanoi. – Lopputyö kepposista ja lisätyö irtovitseistä! Mistä tulikin mieleeni: Mikä on keltainen ja käyttää pyörätietä? No polkubanaani tietenkin!
Koko tupa räjähti nauruun.
Muutamaa lisävitsiä ja riehakasta ilmaveiviä myöhemmin joka ainut oli vakuuttunut, että Jippo totisesti tiesi, mitä teki. Varmaa oli, että tästedes Korvatunturilla iloa riittäisi ja työtkin sujuisivat kuin vettä vaan.
Samana iltana Korvatunturilla oli määrä juhlia pikkujoulua. Juhlan ehdoton kohokohta oli runoilijatonttu Vilhon kirjoittama pikkujouluruno.
– Joko se on valmis? Pukki kysyi Vilholta.
– Vähän on vielä hiomista, Vilho sanoi. – Pari värssyä puuttuu, mutta kyllä se illaksi valmistuu.
– Hyvä, hyvä! Pukki taputti Vilhoa olalle. – Sinähän tiedät, kuinka kovasti kaikki sitä odottavat!
Jippo kuunteli keskustelua tarkkaavaisena. Ja kun Vilho hetkeä myöhemmin lähti kiipeämään portaita ylös, Jippo luikahti vähin äänin perään.
Kamarissaan Vilho käynnisti tietokoneen ja ryhtyi toimeen. Runoilua ja riimittelyä riitti pitkälle iltapäivään, ja kun Vilho viimein oli tyytyväinen tulokseen, ilmassa leijui jo lanttulaatikon herkullinen tuoksu. Vilho sulki koneensa ja lähti hilpeästi vihellellen portaita alakertaan.
Mutta tuskin Vilho oli kadonnut näkyvistä, kun kulmauk-
sen takana piileksinyt Jippo puikahti esiin. Vilkaistuaan pikaisesti ympärilleen hän pujahti Vilhon kamarin ovesta sisään, käynnisti tietokoneen ja napsautti esiin vasta valmistuneen runon.
Ilta tuli. Koko Korvatunturin väki kaikkein pienintä lähettitonttua myöten oli kokoon-
tunut Tonttulan suureen tupaan.
Joulupukki sytytti kynttelikköön ensimmäisen kynttilän, ja kun piparit oli syöty ja joululaulut laulettu, oli vuorossa illan kohokohta: Vilhon pikkujouluruno.
Kädet jännityksestä täristen Vilho levitteli paperin eteensä ja aloitti:
Joulu, joulu kamala,
kohta taas on riesamme.
Kakut, tortut yököttää,
laulut, leikit harmittaa.
Kynttilät niin häikäisee,
mielenkin ne sumentaa.
Joulu, joulu hirmuinen,
se päähän ottaa tosissaan
Kun Vilho lopetti, Tonttulan tuvassa olisi voinut kuulla riisinjyvän putoavan lattialle.
sadun kirjoitti Martiina Anttalainen
Kuntsarin joulusatu jatkuu perjantaina 5.12. 2014
