Ihmisillä, joilla ei ole omakohtaista tuntumaa läheisen vakavasta sairastumisesta, sana omaishoito tuottaa helposti mielikuvan stabiilista tilanteesta: pappa nyt tarvitsee hiukan apua kotona, ja mamma siinä vieressä auttelee häntä ja kantaa kaffet pöytään.
Käytännössä omaishoitajien kotona ei koskaan ole pysyvää eikä varmaa tilannetta. Sairaus on saattanut pahentua hiljaa, jolloin sekä pariskuntien että heidän läheistensä on vaikea tunnistaa, milloin mamma on lakannut olemasta vaimo ja milloin hänestä on tullut kuormittavaa, ympärivuorokautista työtä tekevä hoitaja. Toisinaan sairaus on alkanut äkillisesti, ehkä jo kesken työvuosien tai lapsiperheissä yhtäkkisenä diagnoosina. Koko perheen elämä on muuttunut yhdessä hetkessä. Hoitaja on itsekin shokissa ja joutuu kaiken keskellä tekemään omaa surutyötään.
Toisinaan sairaudesta pystytään ennustamaan melko hyvin, kuinka kauan se kestää ja mitä se vaatii. Toisinaan hoitaja ei tiedä, onko sairastunut meille läsnä enää pari viikkoa vai pari vuosikymmentä. Joka päivä mielessä pyörii, pärjätäänkö sittenkään enää kotona, pitäisikö harkita hoitokotia, onko meidän turvallista olla enää keskenämme. Epävarmassa tilanteessa omia voimavaroja on vaikea mitoittaa.
Omaishoitaja ei ylipäätään ole työsuhteessa sairastuneeseen, vaan hoidettava on monissa tapauksissa hänen kaikkein rakkain läheisensä.
Shokkitilanteessa ja keskellä surutyötä ihminen ei useinkaan tee järkeviä valintoja. Moni kuvittelee jaksamisestaan liikoja tai ei sekavassa tilanteessa usko edes saavansa mistään apua. Nuoret perheet osaavat luontevasti hakea kunnalta itselleen kuuluvaa tukea, mutta vanhalle polvelle voi olla todella iso kynnys lähteä kysymään sosiaalitoimesta tai edes lähipiiriltä, voisiko omaa kuormaa hiukan keventää.
Mikäli hoitajan jaksamisesta ei pidetä huolta, uupuminen tulee kuitenkin nopeasti. Hoitajan mielenterveys alkaa reistailla, ja stressi voi lyödä herkästi esimerkiksi sydämen päälle. Sekä kunnan, omaishoitajien itsensä että heidän lähipiirinsä onkin oltava hereillä: tilannetta kotona ei saa päästää niin pahaksi, että avusta ei enää ole hyötyä.
Jotta hoitaja suostuisi ottamaan vapaata, lähipiirin on toisinaan käytettävä kaikkia suostuttelutaitojaan. Vähintäänkin hoitajan elämään tarvitaan paljon iloa, ja sitä voi antaa kuka tahansa.
