Kaarinassa on käynyt vanhusten luona röyhkeitä varkaita. Ensimmäinen tapaus sattui maanantaina illansuussa, kun Kaarinan keskustassa Pehtorinkadulla asuvan eläkeläisen luokse tuli kaksi miestä, jotka kauppasivat jotain tavaraa. Miehet sanoivat olevansa SPR:stä. He tunkeutuivat puoliväkisin sisälle asuntoon ja alkoivat esitellä kassissa ollutta tavaraa. Miesten käynnin jälkeen eläkeläinen huomasi, että keittiössä olleesta kukkarosta puuttui pieni summa rahaa. Miehet olivat käyneet vuorotellen keittiössä juomassa.
Vanhempi miehistä oli noin 40 – 50 -vuotias kaitakasvoinen, noin 180 cm:n mittainen ja nuorempi noin 20 – 30-vuotias pyöreäkasvoinen ja tanakampi.
Seuraavana päivänä, eli tiistaina suunnilleen samoilla tuntomerkeillä kuvailtu vanhempi viisikymppinen mies tunkeutui Piikkiössä kahteen Valmakodin asuntoon jälleen puoliväkisin. Sieltäkin hävisi rahaa. Lisäksi yhteen asuntoon yritettiin tunkeutua.
Tapauksiin liittyvät havainnot ja tiedot pyydetään ilmoittamaan Kaarinan poliisiasemalle

numeroon 0295444767.
Suomen Punainen risti haluaa korostaa, että heidän vapaaehtoisensa eivät käy soittelemassa ovikelloa pyytämässä rahaa, tekemässä tarkastuksia tai tarjoamassa ystäväpalvelua. Kodeissa käyvät Punaisen Ristin ystävät ovat asiakkaille tuttuja ja he käyvät sovittuina aikoina. Punainen Risti ei myöskään tee erillisiä turvatarkastuksia kodeissa. Varsinkin Satakunnan ja Pirkanmaan alueella on em. verukkeiden perusteella päästy ihmisten asuntoihin.
Punaisen Ristin keräysaikoina kerääjillä on Punaisen Ristin keräysliivit ja keräyslippaassa on ajantasaiset lupatarrat ja lippaassa sinetti.
Keräyksiä suoritetaan kuitenkin vain keräysaikoina kuten nälkäpäivänä. ( SPR:n kommentit lisätty juttuun klo 10.42)