120 nuorta saanee syytteen huumeista- täkäläisiä ei listalla

13
Kannabiksen polttelua ei mielletä nuorten keskuudessa vakavaksi asiaksi.

Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi heinäkuun alussa aloittamansa esitutkinnan, jossa 120 Turun seudulla asuvaa nuorta epäillään huumausaineen käyttörikoksista ja osaa huumausainerikoksista. Nuoret ovat käyttäneet pääasiallisesti kannabista. Esitutkinnan tulokset on toimitettu syyttäjälle syyteharkintaa varten.
Epäiltyjen asuinkuntia ovat olleet Turku, Kaarina, Lieto ja Raisio. Yksikään ei ole Paimiosta tai Sauvosta.
– Kaarinan osalta kyse on noin 30 nuoresta, jotka ovat pääsääntöisesti Littoisten alueelta. Enimmäkseen heidän kohdallaan on kyse käyttörikoksesta, kertoo ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä Lounais-Suomen poliisista.
Tutkinta paljasti, että kannabismyönteinen ajattelu on nuorten parissa edelleen voimistunut. Aro-Heinilä sanoo, että on suorastaan pelottavaa, miten helposti kannabissätkä on esimerkiksi Littoistenjärven rannalla hiipinyt teinien suuhun, eivätkä kokemattomat, turvallisessa ympäristössä elelevät nuoret aavista lainkaan, mihin käyttö voi johtaa.

Kannabiksen polttelua ei mielletä nuorten keskuudessa vakavaksi asiaksi.
Kannabiksen polttelua ei mielletä nuorten keskuudessa vakavaksi asiaksi.

Lue lisää 9.12.2014 lehdestä

13 KOMMENTIT

  1. Kiitos Aro-Heinilä, 120 uutta syrjäytynyttä nuorta ja tulevaisuudessa aikuista joilta veitte huume-merkinnällä mahdollisuuden mahdollisesti opiskelu-, asuin- ja työpaikkaan. Koetteko onnistuneenne tehtävässänne?

    Ainoa asia mihin käyttö voi johtaa on kollektiivisesta aivopesustanne vapautumiseen… tajuamiseen millaisessa matriksissa ihmiset elävät tai luulevat elävänsä.. Te olette kaikki osa syytä näillä luonnottomilla kielloillanne kieltää ihmiseltä yhteys luontoonsa. Tekopyhät paskiaiset!

    • Samaa mieltä. Tällanen vaino on törkeää. Ei päihteet nuorille kuulu, mutta järkyttävää, että yhteiskunta syrjäyttää näin ja luo itselleen vihollisia. Ja kaikki heinän takia, jonka haittavaikutukset ovat huomattavasti tieteellisesti todistetusti vähäisempiä kuin laillisten huumeiden eli alkoholin, tupakan, benzojen, subujen jne.

      Onneksi nuoret ovat valveutuneita asiasta sentään. Päihteitä en silti alaikäisille antaisi mitään. Poltelkaa täysikäisinä sitten.

  2. Tyypillisen vainoharhaista kommentointia Aro-Heinilän suusta. No, ymmärtäähnä sen, että hänen on työpaikkansa säilyttämiseksi pidettävä yllä legendaa kannabiksen porttiteoriasta ja muita kieltolain mukanaan tuomia uskomuksia.
    Sääliksi vaan käy näitä nuoria; kohtuuttoman lainsäädännön takia näiden ihmisten elämä saattaa olla pilalla. H-merkintä kun sulkee tiettyjä ovia oppilaitoksista ja työpaikoista. Ja vain sen takia, että nää nuoret ovat kokeilleet luonnossa kasvavaa yrttiä.
    Ei kauheesti järki tässä loista.
    Eipä silti, eihän päihteet kuulu nuorille. Alkoholi ja muut päihteet ovat sitten aikuisen ihmisen oma valinta. Sinänsä harmiton kannabiskaan kun ei ole aivan vaaraton varsinkin nuorille, kasvaville aivoille (kroonisessa käytössä).
    Mistä tähän tilanteeseen saatais edes pikkusen järkeä..?
    Oma mielipiteeni on, että lailliseksi, verolle ja sitten niillstä saadut varat suunnataan kannabiksen käytön vaaroista kertovaan TOSISEIKKOIHIN perustuvaan valistustyöhön.

  3. “Littoistenjärven rannalla hiipinyt teinien suuhun, eivätkä kokemattomat, turvallisessa ympäristössä elelevät nuoret aavista lainkaan, mihin käyttö voi johtaa.” se johtaa siihen et tulee syötyä ja nukuttua hyvin! voishan sitä kaljaakin ottaa päivittäin mut siit ei tuu ku paha olo. Kuinka moni esimerkiksi on kärsinyt krapulaa tai mitään muutakaan polttamalla. TUNKEKA NOI PORTTITEORIANNE JOHONKI MIHIN EI AURINKO PAISTA!!!!!

  4. Korostan, että vaaratonta päihdettä ei mielestäni ole. Enkä myöskään usko, että joku voi toisen puolesta sanoa, että huonoja seuraamuksia ei päihteen käytöstä varmasti tule.
    Sallimme nämä kommentit, koska nekin kuvastavat asenteita omalla tavallaan.
    Taina Tukia
    pt.

    • “asenteita omalla tavallaan” vaikka kaikki porttiteoria-kannabispsykoosi-skitsofrenia-kuumottelut on ollut julkisesti valheellista tietoa jo vuosikymmeniä?? Kenenkäs asenteita TE kuvaatte julkaistessanne tämän ihmisjäteastian propagandapuheita?

  5. Taitaa oikea rikollisuus olla liian kovassa laskussa kun käyttäjiä tuolla tavoin jahdataa, kaikki liian pilvessä tehdäkseen oikeita rikoksia? No pysyy poliiseilla ainakin työt tallella kun muistatvat orjallisesti käyttäjiä jahdata lain nojalla aivot narikassa ja mikä parasta pysyy rikos tilastot tasaisina, eli ei tarvi miettiä henkilöstö vähennyksistä näin vaikeina aikoina kun rahaa ei riitä kaiken pyörittämiseen kunolla. Suomen 660 000 YLIJÄÄMÄÄ virkamiestä kiittää kun voivat palkat lisää siskon poikia pyörittelemää paperia ja näitten nuorien ihmisten tulevaisuutta sormien päillään. Onkohan turun poliisilta leikattu rahoja väärästä paikkaa ja eivät voi sen takii tukii oikeita rikoksia vai luulevatko he oikeasti saavuttaneensa jotai henkilökohtaisella tasolla, vai pitävät vain työpaikoistaan kiini käsin ja hampain. Ei “Sivistysvaltiossa” tomita noin jos vaikka olettaisimme että ensinmäinen kannabispiikki voisi tappaa vaan autettaisiin oikesti jos tarve. nyt 120 nuorella H- merkintä ennekuin elämän tärkeimpiä valintoja päässäy valitsemaan, rajaa aika paljon tulevaisuutta sekä vaikeuttaa elämää. Ei ollu jutussa mistä alaikäiset ovat päihteet saannut, siinä voisi ollakkin jo jotai tutkimista … samoin kuin ei alkoholia pidä myydä alaikäsille ja syystä. taitaa kielto laki tulla pikku hiljaa tiensä päähän kun kysyntää näytäisi riittävän liiaksikin, voi miettiä olisko joku nuorista jättänyt polttelematta jos sitä saisi alko hyllyltä ajokorttia näyttämällä. Haluammeko suojella lapsia pilaamasta kehittyvia aivojansa? jos noista nuorista edes yksi alaikäinen olisi ollut polttamatta sen takia että saatavuus on kontrollissa….

  6. Näitten nuorten auttamiseksi vainolain typeryydestä pitäis perustaa kansanliike. Miten päättäjät ei voi nähdä, että nykyinen huumelainsäädäntö sahaa oksaa koko maan alta.
    “Aro-Heinilä sanoo, että on suorastaan pelottavaa, miten helposti kannabissätkä on esimerkiksi Littoistenjärven rannalla hiipinyt teinien suuhun, eivätkä kokemattomat, turvallisessa ympäristössä elelevät nuoret aavista lainkaan, mihin käyttö voi johtaa.”

    Se johtaa olemassaolevan systeemin kyseenalaistamiseen, mikä ei tietenkään fasistisessa ideologiassa ole sallittua.

    “Aro-Heinilä Lounais-Suomen poliisista.
    Tutkinta paljasti, että kannabismyönteinen ajattelu on nuorten parissa edelleen voimistunut. ”

    Ja voimistuu kaikilla mitä enemmän ihmiset löytävät tosiasiat. Ja kieltolain ansiosta yhteiskuntamoraali ja poliisimyönteisyys eivät kasva. Jos viranomaiset ovat valehdelleet vuosikymmeniä jonkun rikkaruohon vaarallisuudesta, niin mistä muusta he ovat valehdelleet? Mistä vain? Vai kaikesta?

    • Rummuttakaa tätä asiaa hyvät ihmiset somessa; te jotka sitä käytätte. Kirjottakaa päättäjille asiasta. Ei anneta järjestelmän idiotismin tuhota enempää elämiä. Noiden nuorten elämä voi olla täysin pilalla viranomaistoiminnan vuoksi, vaikka viranomaiset vain työtään tekevät. Ihan käsittämätöntä.

      Käsittämätön ironia tässä tapauksessa on se, että kannabiksen terveysvaikutukset ovat melko vähäiset, joka on jokaisen käyttäjän oma asia. Sosiaalista vahinkoa aiheutuu alkoholiin verrattuna todella vähän, koska pilvi ei tee ihmisestä väkivaltaista. Miten on mahdollista, että meidän lakijärjestelmä aiheuttaa tässä paljon enemmän vauriota kuin itse päihde. Se ei ole oikein minkään mittarin mukaan. Jenkeissä jopa lapsia on kuollut poliisien toimesta, kun he ovat tehneet rynnäkköjä tavallisten perheiden koteihin pilven takia. Siis toistan: lapsia on kuollut. Pilveen ei ole kukaan kuollut, mutta sen kieltävän lain takia on.

      Nämä kieltolait ovat mielestäni suoraa jatkumoa inkvisitiolle ja noitavainoille. Eli RIKOS IHMISYYTTÄ VASTAAN. Jenkeissä ja monissa Euroopan maissa tilanteeseen on jo herätty ja tehty muutoksia. Nyt sama pitää saada aikaan täälläkin.

Kommenttien lisääminen on estetty.