Vilho tuijotti kädessään tärisevää paperia silmät ällistyksestä ympyräisinä.
– Tämä… tämä runo… s-se ei ole se, jonka minä kirjoitin! hän änkytti. – Minä en… minä en…
Yhtäkkiä tuvan perältä tyrskähti ilmoille hirvittävä naurunremakka.
– Haahahhahhahhah! Huuhuhhuhhuhhuh!
Jippo nojasi kaksin kerroin kaappikellon kylkeen ja nauroi tikahtuakseen.
– Vitsivitsivitsi! hän hihkui. – Ettekö te tajua? Se oli vitsi! Hiihohhohhohhoh! Vitsi!
Kun kukaan ei vieläkään yhtynyt hänen iloonsa, hän kaivoi taskustaan täyteen kirjoitetun paperin.
– Oikea runo on tässä! hän liehutti paperia kädessään. – Tässä näin! Tuo oli pilaruno! Ymmärrättekö te? Pilaruno!
Tontut vilkuilivat toisiaan, sitten kukonaskelin pöydän ympärillä loikkivaa Jippoa. Vähitellen sieltä täältä alkoi kuulua tirskahduksia, sitten tyrskähdyksiä ja lopulta koko tupa raikui naurusta.
– Joulu, joulu kamala! tarkkailijatonttu Veijo hohotti.
– Kohta taas on riesamme! nikkaritonttu Naku hihitti.
Lopulta kun Jipon nurinkurinen runoväännös oli viimeiseen asti naureskeltu, kaikki halusivat kuulla sen oikean pikkujoulurunon. Jippo ojensi paperin Vilholle, ja Vilho luki:
Joulu, joulu ihana,
kohta taas on ilomme.
Kakut, tortut houkuttaa,
laulut, leikit naurattaa.
Kynttilät pienet lämmittää,
mielenkin niin kirkastaa.
Joulu, joulu suloinen,
se meidät kaikki riemuun saa.
– Oi miten kaunista! Leipuritonttu Pipariina herkistyi.
– Vilho se sitten osaa! vieressä istuva Joulumuori nyökytteli.
****
Pikkujoulujuhla oli takana ja ahkera uurastus Korvatunturin pajassa jatkui. Toimenkuvansa mukaisesti Jippo sukkuloi työpisteeltä toiselle. Nauratti ja hassutteli; vitsaili ja hullutteli.
Ennen pitkää myös bittipelinikkari Bittiina sai hänet vieraakseen.
– Mikäs ilotulitus täällä on? Jippo kysyi kirjavina välkkyvien näyttöruutujen keskellä ahkeroivalta Bittiinalta.
– Ei täällä mitään tuliteta! Bittiina tirskahti. – Pelejä täällä tehdään! Tietokonepelejä. Se on tarkkaa puuhaa. Vikabittejä ei sallita, ja oikosulku olisi katastrofi!
– Niin niin! Jippo nyökytteli naama peruslukemilla. – Totta kuin kirkonrotta! Mutta katsos tätä!
Jippo pyöräytti ilmoille salamasarjan silmänkääntötemppuja.
– Oi! Bittiina ihasteli. – Ihmeellistä!
Mutta samalla kun Jippo oikean käden tempuillaan hauskuutti Bittiinaa, vasemmallaan hän nykäisi taskustaan hämärän näköisen pussin. Ja ennen kuin Bittiina huomasikaan – hän oli poissa.
Bittiina räpytteli hämmentyneenä silmiään. Sitten hän kohautti olkiaan ja ryhtyi jatkamaan työtään. Mutta tuskin hän oli naputellut koneelle ensimmäisen sarjan nollia ja ykkösiä, kun pöydän alla pamahti. Ilma täyttyi rätinästä ja koko pöytä laitteineen savusta.
Hätäkello kilisi ja VPK ryntäsi sisään. Juuri kun vesiletkua kelattiin auki, Jippo kimmahti esiin roskakorin takaa.
– Juhuu!! hän hihkui. – Väärä hälytys! Se oli pelkkää paukkupulveria! Hiihihhihhii!
Kun savu oli hälvennyt ja VPK kerännyt tavaransa, uhkaavan tuntuisesta tilanteesta alettiin löytää huvittaviakin puolia. Makeiden naurujen jälkeen jopa VPK:n tiukkailmeisen päällikön oli pakko tunnustaa, että Jipon ammatillinen osaaminen oli todellakin huippuluokkaa. Piristäviäkin hänen temppunsa varmasti olisivat – kunhan niihin ensin tottuisi.
Joulusadun kirjoitti Martiina Anttalainen
Satu jatkuu perjantaina 12.12.
