Nazar Al-Ghuraibawi toimii Kaarinassa kouluisäntänä

2
Nazar Al-Ghuraibawi kertoo, että Suomessa matematiikan laskut tehdään pidemmän kaavan mukaan kuin Irakissa tai esimerkiksi Yhdysvalloissa. Rehtori Kimmo Laitinen on iloinnut siitä, että kouluisäntä on tuonut Kaarinan lukioon monikulttuurista arkea.

Kaarinan lukiossa on lokakuun lopusta saakka työskennellyt uusi henkilö, lukioisäntä Nazar Al-Ghuraibawi. Hän on kotoisin Irakista, josta hän tuli Suomeen sisällissotaa pakoon vuonna 2008.

Idea lukiossa avustamisesta tuli hänen kaarinalaista alakoulua käyvältä pojaltaan.

– Pojan opettaja kehui, että hyvin isä on häntä kouluttanut! Al-Ghuraibawi nauraa.

Lukiossa hän avustaa lyhyen matematiikan tunneilla. Hän auttaa tehtävissä ja kotiläksyissä sekä pitää tukiopetusta muutaman henkilön ryhmässä. Lisäksi hän on resurssiopettajana valvomassa kokeita.

Suomen ja Irakin välisistä kulttuurieroista hän nostaa esille koskettamisen ja äänentason: Irakissa on tapana koskettaa puhekumppania ja puhua kovalla äänellä. Hänellä kesti aikaa oppia, että Suomessa pysytään toisista kaukana ja puhutaan hiljaa.

Lue lisää kouluisännästä 2.12.2014 lehdestä

2 KOMMENTIT

  1. Onko Nazarilta tarkistettu taustat Irakista vai tyydytty Suomesta saataviin kuuden vuoden tietoihin? Toivottavasti on menetelty lain mukaisesti. Tätä kyllä hieman epäilen.

  2. Rehtorin vastaus edelliseen kysymykseen: “Kaikilta lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä vaaditaan lain mukainen oikeusrekisterikeskuksen rikosrekisteriote. Ote kattaa Suomen oikeusjärjestelmän lisäksi myös Euroopan unionin jäsenvaltioiden säilytysrekisterin vastaavat kiellot työskennellä tai toimia lasten ja nuorten parissa. Euroopan unionin maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen perusteella jäsenvaltioon muuttavan henkilön taustat ja muuton syyt tutkitaan ennen kansalaisuuden myöntämistä.”

Kommenttien lisääminen on estetty.