

Viime vuosina suomalainen väestö on eronnut kirkosta buuminomaisesti. Myös Kunnallislehden levikkialueen seurakunnista on erottu ahkerasti. Eroamisten vaikutus seurakunnan jäsenten kokonaismäärään on kuitenkin vielä vaatimaton.
Keskimäärin Paimion, Sauvo-Karunan, Piikkiön ja Kaarinan seurakunnissa kirkosta erosi 5,4 henkilöä jokaista liittynyttä kohti. Suhteessa eniten kirkosta erottiin Sauvo-Karunan seurakunnassa.
Piikkiön kirkkoherra Merja Hermosen mukaan kirkon eroamislukujen seuraaminen ristiriitaisiin mielipiteisiin liitetyn uutisoinnin yhteydessä tukee kirkosta eroamiseen liittyvää transfer-ilmiötä.
– Kun tein väitöskirjaa nuorista aikuisista, jotka olivat hyvin uskonto- ja kirkkovastaisia, tämän ilmiön näki selvästi. Tietenkin on niitä, jotka eroavat kirkosta harkiten, mutta monilla on taustalla selkeää isän vihaa, tai äidin. Omiin vanhempiin tai muihin kasvattajiin liittyvä syvä pettymys siirrettiin kristinuskon vastaisiin tekoihin.
Seurakuntien taloustilanne on kiristynyt sekä runsaiden kirkosta eroamisten että taantuman vuoksi. Tammikuussa Kaarinan seurakunnan työntekijöiden määrä pieneni tuntuvasti. Lue lisää 23.1.2014 lehdestä