Paimion koulukuljetuksissa oli vuodenvaihteen jälkeen runsaasti ongelmia. Lehteen on kuulunut kaikuja myös siitä, että eivät kyydit syksylläkään Paimiossa ihan tanssien sujuneet.
Paimio ei ole ensimmäinen eikä ainoa kunta, jossa niin vanhemmat, liikennöijät kuin kunnan henkilökunta joutuvat menettämään koulukuljetusten vuoksi yöuniaan. Oman mutu-tuntumani mukaan samantapaisia vaikeuksia on nimenomaan kunnissa, joissa kuljetettavien oppilaiden määrät ovat aiemmin olleet pieniä ja ihmisvoimin hallittavia sekä kaikki toimijat tuttuja keskenään. Kun oppilasmäärä on kasvanut, yhtäkkiä ei enää pärjätäkään sillä, että mennään vanhoilla rutiineilla ja lähdetään ensin tekemään sekä katsotaan vasta sitten, miten olisi pitänyt tehdä.
Isojen oppilasmassojen ja monimutkaisen aikataulu-, reitti- ja liikennöijä-palapelien kokoamiseen tarvitaan kovaa osaamista. Kunnalta vaaditaan organisointikykyä ja asianmukaiset välineet: tietokannat, tietokone-ohjelmat. Lisäksi on varmistettava, että tiedonkulku ei hyydy siihen, että esimerkiksi koulutoimiston väki on lomalla.
Merkillistä on, miksi koulukuljetuksista vastaavilla liikennöijillä ei ole Wilma-tunnuksia – eikä myöskään esikoululaisten vanhemmilla. Toisin sanoen tieto on siirretty Wilmaan, tiedonkulkua ei.
Monessa kunnassa kommentoidaan koulukuljetuksista, että ainahan ne ovat kaaoksessa lukukauden vaihtuessa. Parin viikon kuluttua jo alkaa sujua. Asenne on kertynyt käytännön kokemuksen realiteeteista, mutta pienten lasten ja vanhempien kannalta se on silti pelottava.
Ei ole vakavaa, jos yläkoululainen joutuu aamulla värjöttelemään bussipysäkillä hiukan tavallista kauemmin tai joutuu iltapäivällä jäämään keskustaan lorvimaan, kun kyytiä ei tullutkaan. Eri asia on, kun tien poskella odottelee lukutaidoton, kelloa tuntematon ja kännykätön esikoululainen tai ekaluokkalainen. Heillä ei ole tietoa eikä taitoa pärjätä, jos kyytiä ei tule tai se on väärä. He eivät ymmärrä lähteä pysäkiltä pois, vaikka olisivat seisseet pakkasessa tunnin verran. He saattavat lähteä kävelemään määränpäähänsä omin päin ja eksyä pahasti, tai tien poskessa tulee ajan kuluttamiseksi hengenvaarallisia ideoita.
Se, että reittien ja kuljetusyrittäjien vaihtuessa aina on hankaluuksia, ei lohduta sitä perhettä, jossa jotain sattuu. Vaaratilanne on vaaratilanne, tapahtui se sitten kesken lukukautta tai sen alussa. Ennen kuin yhtäkään lasta voi päästää koulukuljetukseen, vähimmäisvaatimuksena pitäisi olla, että niin koulussa kuin kotona olisi käyty tarkkaan läpi, miten toimitaan, kun sovittu kyyti ei ilmestykään.
