Sananvapaus on ollut viime päivien puheenaihe. Isku ranskalaisen poliittisen pilalehden toimitukseen sai maailman huomion ja herätti keskustelun siitä, missä menevät sananvapauden rajat. Erittäin satiiristen pilapiirrosten julkaisijat tiesivät työnsä riskit, ja ottivat niitä tietoisesti. Fundamentalisteja pilkkaavien pilapiirrosten julkaiseminen oli ilmeisesti heidän mielestään se sanan säilä, jolla muutetaan maailmaa.
Mitä saa sanoa ja miten saa sanoa? Toivottavasti tätä pohtivat myös median kuluttajat, sillä nykyisessä maailmassa luotettavan tiedon saaminen ei ole enää ollenkaan yksiselitteistä. Mediakritiikki on hieno ilmaisu sille tarpeelliselle taidolle, että asioita pitää osata kyseenalaista ja kummastella. Onko todella näin?
Media – pieni tai suuri – elää siinä todellisuudessa, että mediankäyttäjien suurin kiinnostus kohdistuu yleensä asioihin, joissa on ristiriitaa. Vastakkainasettelu kiinnostaa, mitä terävämmin ja selvemmin sen pystyy kuvaamaan, samoin onnettomuudet ja katastrofit. Mittakaavat vain riippuvat siitä, millaisesta välineestä on kyse ja missä määrin tapahtuma koskettaa ihmisiä. Mitä vahvemmin mediankäyttäjät voivat samaistua uhreihin, sitä kiinnostavampaa uutisointi heistä on.
Toimittajat elävät ristiriitojen keskipisteessä. Eivät pelkästään isoissa välineissä vaan pienemmissäkin. Jopa Kuntsarissa.
Paikallislehtikin tekee juttuja, jotka ärsyttävät monia. Todella usein törmäämme kysymykseen, miksi te tätä kyselette? Miksi teette juttua? Kuka teille on tästä kertonut? Eikö teillä ole parempaa tekemistä?
Kyllä ehkä olisikin, jos aiheen valitsisi sen mukaan mikä itseä kiinnostaa. Mutta mediassa pitää aina miettiä, mikä kiinnostaa asiakasta. Ja taas palataan siihen, että kiinnostavimpia aiheita ovat ne, joista ollaan eri mieltä.
Toimittajan perustyötä on selvittää mistä on kyse, kuvata erilaisia näkemyksiä ja antaa tilaa niiden puolestapuhujille. Yhä useammin rohkea toimittaja pyrkii avaamaan aihetta myös oman kommentoinnin kautta. Toisinaan se tuottaa kiitosta, mutta toisinaan myös moitteita.
Todella usein ristiriita mediatyöläisen ja median käyttäjän välillä myös paikallisesti syntyy silloin, kun jälkimmäinen haluaisi jutun ottavan saman kannan kuin hän. Näkökulman pitäisi olla se miten itse ajattelee.
Pariisin järkyttävän tapahtuman varjossa varjossa mieleeni nousee ajatus siitä, että varmin tie parempiin lopputuloksiin – lähes asiassa kuin asiassa – on se, että kuuntelee tarkasti eritoten häntä, joka on toista mieltä.
