Piikkiössä kerätään rahaa urkuihin

0

nett_urutPiikkiössä on aloitettu kampanja, jolla pyritään kartuttamaan urkujen ostoon käytettävää summaa niin että seurakuntaan saataisiin riittävän hyvät ja isot urut. Uusiin urkuihin on mahdollista esimerkiksi ”ostaa” oma nimikkopilli, tai itselleen tai läheiselleen voi ostaa soitto- tai laulutunnin, jonka tuotto käytetään lyhentämättömänä urkujen hankintaan. Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaan Piikkiön kirkon urkuihin varataan vuoden 2015 budjettiin 50 000 euroa ja vuoden 2016 budjettiin 250 000 euroa. Sillä saisi vain hyvin pienet urut, siksi varainkeruukampanja on ponkaistu käyntiin

Lue lisää 6.1.2015 lehdestä