Pystyykö lentomatkan vaihtamaan junamatkaan?

1

Finavia Oyj eli Suomen lentoasemayhtiö ilmoitti tiedotteessaan tammikuussa, että viime vuonna Suomen lentoliikenne ylsi kaikkien aikojen ennätykseen: matkustajamäärät olivat suurempia kuin koskaan. Lentoasemilla kävi 19,7 miljoonaa matkustajaa.

Pelkästään Helsinki-Vantaan lentoasemalla kävi 670 000 matkustajaa, suurkaupungin asukasluvun verran.

Ympäristön kannalta tieto on huolestuttava. Lentäminen on yksiselitteisesti muita liikkumistapoja saastuttavampaa, joskin saastuttamisen määrästä lentoyhtiöt, ympäristöjärjestöt ja tutkijat ovat päättyneet eri lukuihin. Tampereen kaupungin sivuilta poimitun tiedon mukaan yhden henkilön lentomatkan hiilidioksidipäästöt ovat sadalla kilometrillä 20 kg, junalla 4 kg. Kuningaskuluttaja-ohjelman mukaan lentäminen edistää ilmanmuutosta 50 kertaa junamatkustamista enemmän. Greenpeacen laskelmien mukaan yksi Bangkokin lento tuottaa 4,2 tonttia hiilidioksidipäästöjä, mikä vastaa lähes kolmen vuoden työmatka-autoilua 20 kilometrin päähän. Toisten laskelmien mukaan samasta Bangkokin-reissusta tulee päästöjä 1,7 tonnia, mikä sekin on paljon.

Matkailu virkistää, lisää yleissivistystä ja auttaa ymmärtämään erilaisuutta, mutta vastuullisen matkailijan on mietittävä myös sitä, millainen hiilijalanjälki kulkemisesta jää. Perustavana epäkohtana on, että junamatkailu tai junan ja laivan yhdistäminen ei toistaiseksi ole aito vaihtoehto lentämiselle.

Mikäli haluaa matkustaa perheen kanssa esimerkiksi johonkin Keski-Euroopan kaupunkiin, pakettimatkoja on tarjolla lähes yksinomaan lentomatkoina. Juna-vaihtoehdon loistaminen poissaolollaan on outoa näin lyhyillä välimatkoilla ja kertoo sekä kuluttajien että matkanjärjestäjien suppeasta ajattelutavasta.

Harvalla työssäkäyvällä on aikaa tai viitseliäisyyttä opiskella internetistä usean eri maan juna-aikatauluja, jotka ovat kryptisiä ja vaikeita ymmärtää siitä huolimatta, että VR mainostaa niitä käteviksi. Interreilaaminen taas sopii seikkailijoille, ei niille, jotka haluavat vain päästä Suomesta yksinkertaisesti matkailukohteen hotelliin.

Pakettimatkoja junalla toki myös järjestetään. Niillä pääsee Suomesta lähinnä Venäjälle. Muut junamatka-paketit vaativat ensin jonkin keinon päästä esimerkiksi Idän pikajunan tai Maharaja’s Expressin lähtöasemalle, minkä jälkeen junamatka onkin sitten reissun päätarkoitus. Toisin sanoen junamatkalla ei ole edes yritetty korvata lentomatkaa vaan junalla matkustetaan lentojen lisäksi.

Junamatkoja ei saada aidosti tarjolle, ellei niitä kysytä enemmän. Ennen kuin varaa matkan, onkin syytä pistää viestiä matkayhtiölle ja udella junamatkan mahdollisuutta. Jos junapakettimatkalle ei päästä vielä tänä vuonna, ehkä ensi vuonna niitäkin tulee tarjolle enemmän.

1 KOMMENTTI

  1. Kiitos Maria, että julkaisit tämän 50-vuotispäiväni kunniaksi 🙂

    dontfly.org-lentolaskurini taisi 10 vuotta sitten olla lajissaan Suomen ensimmäinen.

Kommenttien lisääminen on estetty.