Olin suorastaan otettu Paimion kesäteatterin talviavauksesta. Mielestäni uusi aluevaltaus näytelmän rakentamiseen talvikaudella on sekä kehumisen arvoinen paikallinen kulttuuriteko että taas yksi näyttö siitä, mitä tapahtuu, kun asioihin suhtautuu positiivisesti ja löytyy muitakin, jotka eivät ihan ensimmäisenä ole torppaamassa toisten ideoita.
Voi olla, että joskus aiemminkin kesäteatterilaiset ovat miettineet aikuisten talviteatteria Paimioon. Ovathan sitä tehneet sauvolaisetkin monet kerrat. Vaan nyt, kun taustalla oli muitakin tekijöitä, eli katoshanke ja siihen liittyvä rahan tarve, idea ja keinot onnistuivat tuottamaan onnistuneen näytelmän. Se löysi sopivan kodin Vistan Kinosta. Varmasti on niitä, joiden usko hankkeeseen ei aluksi ollut kovin vankka, mutta nyt tekijärinki – miten laaja se sitten onkaan – saa todella onnitella toisiaan. Pesulan likat on saanut kiitosta ja huomiota laajalti.
Voihan tietenkin olla myös niin, että teatteriporukassa jos missä ilmapiiri on aina vähän positiivisesti vinksallaan. Teatteripuolelta kai termi ”luovaa hulluutta” on alun perin lähtenytkin.
Tästäpä näin vuoden alun tunnelmissa ajatukset kiirii eteenpäin. Todella herkässä on julkisessa kanssakäymisessä ja yhteisten asioiden pohdinnassa tällä hetkellä se piirre, että hutkitaan ennen kuin tutkitaan. Viestintuojia edelleen herkimmin osoitellaan, on hän sitten kiikuttamassa asiaansa kaiken kansan ulottuville vaikka lehteen painettavaksi, kokoukseen puitavaksi tai some-keskusteluun. Tämä johtaa käytännössä siihen, että uusia avauksia ja ideoita ei nouse esiin, koska niiden keksijä aavistelee jo etukäteen saavansa ikävää palautetta.
”Ei kannata, ei ketään kiinnosta. Kuka sellaisesta välittää? Mistä sä luulet, että…?” Näin käy työpaikoilla, harrastuksissa ja monissa yhteisöissä.
Elämme taantumassa, mikä väkisinkin heijastuu asenteisiin ja yleisiin tunnelmiin. Ei tietenkään ole niin, että sirkushuvit helpottavat oloa, jos leivästä on kova pula. Totta kai lama on kova juttu, kun yhä useampi joutuu miettimään, riittääkö töitä, miten palkka kehittyy, onko varaa ja uskaltaako. Talouden peruskierre on kulutus, ja sen hiipuminen suuntaa kierrettä yhä huonompaan.
Minulla ei ole tarjota huippuideaa tai osoitetta parempaan. Väitän silti, että moni on paitsi oman elämänsä myös oman työnsä asiantuntija, mutta potentiaali hukkuu pelkoon, että jos avaa suunsa, voi olla seuraavan yt-kierroksen silmätikku. Moni voisi tehdä työnsä aiempaa paremmin ja tehokkaammin ja edistää paitsi omaa myös työnantajan pärjäämistä, mutta on helpompi marista nurkissa kuin kiinnittää huomiota omaan tai muiden tekemiseen.
Arvelen, että jossain määrin luovan hulluuden nousua tarvitaan. Tarvitaan sitä, että ideoita ei kampata, ja sitä, että ensin ei mietitä, miksi ei kannata kokeilla. Ideat kaipaavat kasvualustaa.
