Alkuviikolla Piikkiön yhtenäiskoulussa järjestettiin tablet-seminaari. Kaarina on profiloitunut kaupunkina, jossa on Suomen laajin koulujen tablet-hanke. Kaarinan yläkouluissa oppilailla on jo tabletit. Tänä vuonna edetään yhä pidemmälle myös alakoululaisten tabletoinnissa, vaikka hanke on kaupungin päätöksenteossa saanut myös kritiikkiä osakseen.
Kokemukset tablet-opiskelusta ovat pääsääntöisesti kiittäviä, mutta välillä epäily tablettien autuudesta koululuokassa on kyllä ihan aiheellinen. Koulumaailma panostaa nyt voimalla tietotekniikkaan, koodaamisoppikin tekee tuloaan oppiaineeksi, mutta samassa hypetetyssä kehityskulussa on vaaransa. Erityisen ongelmallista on se, että oppimismateriaalien kehitys on vielä alkuvaiheessa. Tämän nuoret totesivat Piikkiössä itsekin.
Totta kai älylaitteet ovat useimmille lapsille tuttuja kotioloista. Ja tietenkin koululainen innostuu koulussa käteensä saamastaan tabletista. Vanhemmuuden ja kasvattamisen iso kysymys yleensä kuitenkin on se, että osataan painaa jarrua oikeassa kohdassa. Asetetaan rajoja ja vaatimuksia, opetetaan sääntöjä, joita aikuisuudessa ja työelämässä tarvitaan. Kun ajatellaan alakoululaisia, mitä tietoteknisiä taitoja oikeasti on järkevää koulussa opettaa ja mitä tämän varjossa jää opettamatta?
Miksi tablettihurmiossa ohitetaan se, että kouluista raportoidaan myös älykännyköiden ja sosiaalisen median
negatiivisista käyttäjäkokemuksista, kuten vaikkapa nettikiusaamisesta? Jossakin koulussa lapsilta otetaan kännykät pois välituntien ajaksi, koska niiden kanssa sählätään niin paljon. Nuorten kyky tuottaa tekstiä pidemmälle kuin pari riviä on selvästi heikentynyt – varsinkin pojilla. Mitä sitten, kun yhä enemmän näpytellään ja klikkaillaan?
Aika vähälle huomiolle on jäänyt se, että suurin osa nyt työssä olevasta opettajakunnasta on varsin avuttomia hyödyntämään tietotekniikkaa opetuksessa. Eri kunnissa ja kouluissa olosuhteet ovat nyt kovin erilaisia. Pahin skenaario lienee, että lapset näpyttelevät tablettejaan ja touhuavat omiaan, kun ope ei ole ihan kärryillä siitä, mitä he tekevät. Tähän on tietenkin helppo vastata, että aina muutos ottaa aikansa. Totta, mutta ehkä muutosta pitäisi hallita paremmin.
Kipitetäänkö nyt kehityksen kärjessä tietämättä, minne?
Emme pysty kääntämään ajan kulkua taaksepäin. Aika monen nuoren arjessa näppäilyn äärellä kuluvat iltapäivät ja illat, joskus osa yöstäkin. Katsotaan ympärillemme, niin huomataan, että kännykkä tai tabletti on olennainen osa sosiaalista yhdessäoloa niin perheissä, nuorten tapaamisissa kuin työpaikoillakin. Useimmiten kyse on viihdekäytöstä, tarpeesta vilkaista pikimiten, mitä maailmalla tapahtuu, joku vinha youtube-video, kaverin kuvat instagramissa, tai toisen twiitti. Maailma ympärillä on pienentynyt, houkutukset kasvaneet ja samoin mahdollisuudet. Se taito, mitä eniten pitäisi opettaa, liittyy siihen, että elämä ei ole tai sen ei liian isossa mittakaavassa pidä olla netissä.
Pysäyttävää olikin havaita päivän Hesarista artikkeli suomalaisesta, Piilaaksossa vaikuttavasta tietotekniikka-
nerosta, joka kyseenalaisti sen, onko järkevää hukata kirjat ja kirjoittaminen tablettiin ja näpyttelyyn.
Tablet-hype on niin voimakas, että toivottavasti se ei murjo kritiikkiä ja kysymyksiä. Ettei kipitettäisi kehityksen kärjessä tietämättä, minne?
