
Paimiossa asuva Susanna Tulonen on 85-prosenttisesti invalidi. Harvinaiset, perinnölliset etenevät sairaudet kävivät ilmi viitisen vuotta sitten, ja nyt hänellä on 44 eri sairauden diagnoosia. Hänellä on selkäydinvaurio ja 12 nikamamurtumaa, ja hän on saanut aivovaurion sekä näkövamman. Silti hän päätti opetella uuden harrastuksen ja lähti kuvataidetunneille, ja parhaillaan hänen taidenäyttelynsä on esillä Turussa Kynnys-Galleriassa.
– Invalidinakin kaikki on mahdollista, kun tarpeeksi jotain haluaa. Me pystymme mihin vain, kunhan tarpeeksi haluamme ja teemme töitä sen eteen, hän kommentoi.
Tulonen on alkuperäiseltä ammatiltaan psykiatrian erikoissairaanhoitaja. Hän on kouluttautunut myös kuntoutusohjaajaksi, ja hän on ollut mukana perustamassa Lounais-Suomen vammaiset taiteilijat ry:tä.
– Taide ja käsityöt tuovat mielihyvää ja saavat ajatukset arjesta pois, hän kuvailee.
Susanna Tulosen taidenäyttely Kynnys-Galleriassa osoitteessa Yliopistonkatu 9b, Turku. Näyttely on auki maaliskuun loppuun saakka. Kynnys ry on vammaisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö.