Kieltäytyikö Paimio itse lähtemästä Fölin mukaan?

1
Turun seudun joukkoliikenteen palvelutasoluokkia on 6, joista tähän kuvaan on merkitty 5 alinta (II–VI). Paimion joukkoliikenteelle tasot III–VI nähtiin riittäviksi. Näitä luokitteluita muotoiltiin seudullisesti vuosina 2010-2011.
Turun seudun joukkoliikenteen palvelutasoluokkia on 6, joista tähän kuvaan on merkitty 5 alinta (II–VI). Näitä luokitteluita muotoiltiin seudullisesti vuosina 2010-2011.

Monen paimiolaisen muistikuvissa on, että kun Föliä perustettiin, Paimio itse kieltäytyi lähtemästä siihen mukaan. Mitenköhän asia oikein meni?

Selvittelykierroksen perusteella muistikuva on sekä väärässä että oikeassa.

– Alkuvaiheessa koko seutulippualue teki yhdessä palvelutasomäärittelyn ja alustavan selvityksen yhteisestä viranomaisesta. Tässä selvitystyössä Paimio oli siis vielä mukana, taustoittaa Turun joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte.

– Koska silloiset liikennöintisopimukset olivat päättymässä Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa, Liedossa ja Ruskolla jo kesällä 2014, muilla alueilla myöhemmin, muodostui ikään kuin automaattisesti looginen kokonaisuus aloittaa yhteinen viranomainen vain kaupunkiseudulla.

Korte kertoo, että asiasta keskusteltiin kokouksessa, jossa oli mukana koko seutukunnan edustajat. Paimiosta mukana oli Hilkka Koret. Lue lisää 31.3.2015 lehdestä

1 KOMMENTTI

  1. “muodostui ikään kuin automaattisesti looginen kokonaisuus aloittaa yhteinen viranomainen vain kaupunkiseudulla”

    Saisiko saman vielä suomeksi? Mitä tuolla yritetään sanoa? Mikä “yhteinen viranomainen” “aloitettiin”? Kaupunkiseudulla, jossa Piikkiö ilmeisesti on kaupunkiseutua mutta Paimio ei?

Kommenttien lisääminen on estetty.