
Paikallisista eduskuntavaaliehdokkaista Jaana Shelby on ainoa kristillisdemokraatti. Hän ei kuitenkaan vastaa sovinnaista käsitystä kristillisdemokraatista. Hän on muun muassa ollut nuorena Koijärvellä elämöimässä ja saanut sakotkin kansalaistottelemattomuudesta.
Hänen keskeisenä vaaliteemanaan on yrittäjien sosiaaliturva.
– Älkää ryhtykö yrittäjäksi, ellei teillä ole vanhempia, jotka voivat turvata elämänmuutosten aikana, Shelby paukauttaa.
Shelby on kotoisin Kaarinasta Rauvolasta ja asuu tällä hetkellä Piikkiössä. Välissä hän on asunut muun muassa Italiassa, Texasissa ja Helsingissä. Hän on ollut kunnallispolitiikassa mukana Kiskon entisessä kunnassa ja Salon kaupungissa.
Hän kritisoi esimerkiksi sitä, että kun Salossa pudottiin Nokian romahduksen myötä pöydältä suoraan lattialle, äkillisen rakennemuutoksen tukia ohjattiin menneen ison teollisuuden korvaamiseen toisella. Järkevintä olisi Shelbyn mielestä ollut, että Nokia olisi korvattu pk-yrityksillä.