Paimion kaupunkikuvan elävöittämiseksi käytettiin kyseenalaista taiteellista silmää torstain ja perjantain välisenä yönä. Paperinkeräysastioiden sisältöä oli levitetty pitkin Vistantietä urheilukentältä Oinilaan saakka.
– Meitä, jotka tulimme seitsemäksi töihin, odotti aikamoinen näky. Koko kylä oli kaaoksessa, Olli Koivukangas huokaisee.
– Aikamoisen harmin nämä aiheuttivat. Sanomalehteä ja mainospostia oli joka paikassa, ja tuuli riepotti niitä pitkin poikin.
Kiinteistö- ja infrapuolen väki sai lehdet siivottua nopeasti pois, niin että moni aamulla töihin ajaneista ei enää huomannut tihutyön jälkiä.
– Ihan varmuutta ei vielä ole tekijöistä, mutta kameratallenteista näkyy, että auton kanssa lehtiä on levitetty puolenyön aikaan, Koivukangas kertoo.
Auto on tunnistettu Renault-merkkiseksi. Alun perin kuvista oletettiin, että kyse on mopoautosta.
Artikkelia korjattu 27.3. kello 13.12. Alkuperäisessä artikkelissa väitettiin, että lehtiä oli levitetty mopoautolla. Kamera-aineiston tarkemman tutkimisen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että lehtiä leviteltiin autolla.