
Paimio-akatemian ensimmäinen luento käsitteli sitä, mitä tieteellinen tutkimus osaa tällä hetkellä sanoa ruokavalion ja lasten käytöshäiriöiden suhteesta. Aihe oli kerännyt Paimion sairaalan luentosalin täyteen.
Luentosarjaa järjestää MLL:n lasten ja nuorten kuntoutussäätiö.
Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin ylilääkäri, lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkäri Tommi Salokivi kertoi, että ruuan ja käytöshäiriöiden yhteydestä on ollut vaikea saada irti kovaa tieteellistä tulosta. Hän kuitenkin esitteli tutkimuksia, joiden perusteella on saatu kliinistä mutu-tuntumaa siitä, että ruokavaliolla ja tietyillä ravintoaineilla on merkitystä.
Parhaillaan asiasta tehdään pienoistutkimusta KTO:lla, jossa kymmenen 6–16-vuotiasta kehitysvammaista asiakasta on ollut puolitoista vuotta maidottomalla ja gluteiinittomalla dieetillä. Tulokset yllättivät. Lue lisää 6.3.2015 lehdestä