Sieltä se sitten torstaina tuli julki. Ei tullut takkia, ei housuja, eikä mitään muutakaan. Sotesoppa paloi pohjaan niin että kihahti.
Kaivoin arkistojani sen verran, että löysin pääkirjoituksen viime keväältä. Silloinen tuore uutinen oli, että puolueet olivat sopineet sotesta. Pääkirjoituksessa ihmettelin, että mistä sovittiin, kun rahoitus on levällään ja muutenkin monta isoa asiaa auki. Nimesin valmistelun sotesopaksi.
En kehuskele sillä mitä kirjoitin, vaan kun sen kirjoitin, niin aavistin vakaasti ettei tästä valmista tule. On se kummallista, että maan korkeimmassa päättävässä ja valmistelevassa elimessä hommaa silti ajettiin koko syksy ja alkuvuosi kuin käärmettä pyssyyn. On suorastaan järkyttävää ja hyvin hyvin huolestuttavaa, että tätä soppaa sekoiteltiin ihan loppuun asti. Mitä se kertoo valmistelun tasosta?
Niin paljon kuin kuntauudistustakin valmisteltiin, selviteltiin ja neuvoteltiin. Eikä tullut mitään. Kuukausikaupalla on mennyt aikaa, rahaa ja vaivaa, vaikka on ollut koko ajan nähtävissä, ettei kuntien yli voi kävellä. Ja kuntia on selvyytetty milloin mitenkin päin. Siihen työhön hukatut voimavarat ovat olleet poissa monesta paikallisesti tärkeästä työstä.
Toisella kädellä valtio on lappanut kunnille lisää lakisääteisiä järjestämispakkoja. Ei varmasti ole helppoa olla kunnanvirastolla jakamassa sosiaaliapua tai istua terveyskeskuslääkärinä miettimässä, mihin tuon potilaan nyt lähettäisin, ja onko pakko lähettää. Kun aina tulee vastaan raha.
Ihan vinkiksi lukijoille, että sotesopan yksi pääarkkitehti, ministeri Laura Räty piipahtaa Paimiossa ensi keskiviikkona. Olisiko kysyttävää?
Pääministeri Alexander Stubb kommentoi tänään, että lopputulos on harmillinen, mutta ei valmistelu ole mennyt hukkaan.
Terveisiä täältä ruohonjuuritasolta. Meitäkin harmittaa.
En ole sosiaali- ja terveysasioiden asiantuntija, vaan näiden palvelujen käyttäjä. Ymmärrän, että rahat vähenevät ja jotain muutoksia pitää tehdä. Mutta hukattu aika, päättymätön selvittelytyö ja sen kustannukset riepovat todella, kun ei tule valmista. Yrityksessä tuollaisesta saisi kenkää.
En politikoi. Pois se minusta, että moittisin tässä vaalien alla nyt kokoomusta, tai muitakaan hallitusvastuupuolueita. Pakkohan tässä on uskoa, että meillä löytyy vielä joka puolueessa heitäkin, jotka osaa työnsä. Toivottavasti äänestäjät löytävät heidät ensi kuussa.