Ville Niittysestä tuli Kaarinan uusi kirkkoherra

0
Ville Niittynen siirtyy Raumalta Kaarinaan.
Ville Niittynen siirtyy Raumalta Kaarinaan.

Kaarinan uudeksi kirkkoherraksi valittiin Ville Niittynen. Hän on teologi, politiikan tutkija ja tällä hetkellä Rauman seurakunnan johtava kappalainen.

Valinnan teki Kaarinan uusi seurakuntaneuvosto perjantaina.

Niittynen on kirkkoherraksi varsin nuori, vuonna 1971 syntynyt. Hän on kotoisin Raumalta. Hän on Rauman kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja ja Rauman SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Virkaan hakivat Niittysen lisäksi Turun Mikaelinseurakunnan kappalainen Pasi Jaakkola, Paattisten seurakunnan kirkkoherra Jukka Järvensivu, pastori Mertsi Saarela ja Liedon seurakunnan kappalainen Pauliina Uhinki-Suominen.

Kirkkoherra valittiin välillisesti, eli suoran kansanvaalin sijaan luottamushenkilöt päättivät seurakunnan tulevasta esimiehestä. Kaarina on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella ensimmäinen seurakunta, joka käytti tätä mahdollisuutta.

Suora kansanvaali on edelleen ensisijainen kirkkoherran vaalitapa, mutta seurakunta on saanut vuoden alusta 2014 anoa myös välillistä vaalitapaa. Vaalitapaa anoi Kaarinan seurakuntaneuvosto. Se korosti sitä, että kirkkoherra on hengellisen johtajan lisäksi yhä enemmän myös organisatorinen johtaja, jolla on oltava osaamista hallinnosta ja työyhteisön johtamisesta. Tällaisia ominaisuuksia pystytään arvioimaan paremmin haastatteluilla kuin vaalisaarnan perusteella.

 

Lue lisää 31.3.2015 lehdestä