Nyt sitten luottamusta?

0

Näin äänestettiin ja tällainen tulos tuli. Tämä on demokratiaa, eikä parempaakaan systeemiä ei ole kehitetty.
Keskusta voitti, vaikkei sentään niin hurjin luvuin mitä etukäteen uumoiltiin. Kokoomuksen tappio jäi pienemmäksi kuin ennakoitiin. Perussuomalaisten loppukiri oli varsin kova, ja he ”ovat vakiinnuttaneet” asemiaan suurten puolueiden joukossa. Vihreille tuli yllättävän iso plussa. Toinen hallituksen jättänyt ryhmä, Vasemmistoliitto, saikin lunta tupaan. Tämä siis valtakunnallinen kuvio.
Seudullisesti mentiin kutakuinkin samoissa, toki erilaisiakin kuvioita nähtiin. Se mikä pisti jotenkin positiivisesti silmiin vaalipiirin tuloksessa ja seudullisesti on paikallisten ehdokkaiden menestys. Muutamat paikalliset olivat omilla kotikonnuillaan mukavissa kannatusluvuissa. Se tietänee, että meillä on niin sanottua uuttakin sukupolvea kasvamassa.
Nyt on jo käynnissä hallituksen muodostamisvääntö. Keskusta kuulostelee puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla. Ennakoidaan, että Kokoomuksella ja Perussuomalaisilla on molemmilla kovasti hallitustahtoa. Sopiiko tämä kolmikko yhteen ja millaisin ehdoin? Syntyykö se paljon puhuttu luottamus? Ainakin vaali-illan kommentaattorit uumoilivat jo selkeästi, että tähän joukkoon ei SDP taida lähteä suin surminkaan.
Näkyykö meillä vaalituloksessa myös jotain sellaista, joka jakaa maata kahtia? Tarkoitan maaseutu vastaan kaupunki.
Suuri ja monen huulilla oleva kysymys kuuluu, miten kovasti Perussuomalaiset nyt hallitukseen haluavat? Vaalien alla turuilla ja toreilla puhuttiin paljon mm. maahanmuuttopolitiikasta ja nyt todennäköisesti se voi olla yksi kynnyskysymys, ellei persuille niin muille hallituskumppaneille. Todennäköistä on, että kulisseissa on edessä todella haastavia vääntöjä.