Ovatko luonnonsuojelijat uhkarohkeita pioneereja, jotka taistelevat yhteiskunnallisia vääryyksiä vastaan, vai kaiken hankalaksi tekeviä viherpiipertäjiä, joilla ei ole realismin tajua?
Perjantain Kunnallislehdessä kirjoitin artikkelin uhanalaisista eliölajeista, joita luonnonsuojelijat löysivät Kaarinasta Ala-Lemusta. Lajien toivotaan työntävän kapuloita kaavaprosessin ja Lemon Kartanon golf-suunnitelmien rattaisiin. Todennäköistä on, että lukijat tekevät artikkelin perusteella hyvinkin vastakkaisia päätelmiä siitä, kuka tässä tilanteessa on nyt sankari ja kuka roisto.
Luonnonsuojelu- ja ympäristöyhdistysten helmasyntinä on poikkeuksellisen aggressiivinen viestintätyyli, josta niin Kaarinassa kuin Paimiossa on saatu näytteitä. Yrityksiä, virkamiehiä sekä päättäjiä syyllistetään ja leimataan, ja salaliittoteoriat kukoistavat. Kun väitteet äityvät epäuskottaviksi ja toiminta on hyökkäävää, valitettavasti juuri ne, joiden olisi tärkeintä kuunnella, sulkevat korvansa. Myös moni luontoarvoista kiinnostunut on näistä syistä kääntänyt selkänsä ympäristöyhdistyksille.
Tilanne on kuitenkin monipiippuinen. Mikäli ympäristöasioiden eteen olisi aina toimittu vain hillitysti, luonnonsuojelu olisi koko maailmassa täysin lapsenkengissä. Tarvitaan ihmisiä, jotka kehtaavat lyödä rumpua siitä, millaista tuhoa olemme tekemässä. Tarvitaan kiihkeitä idealisteja, jotka eivät masennu taloudellisten realiteettien edessä vaan uskaltavat vaatia. Luonnonsuojelijoilta vaaditaankin luonnottoman hyvää tilannetajua sen hahmottamiseksi, milloin tarvitaan möykkäämistä, milloin asiallisuutta.
Oma ongelmansa on se, että esimerkiksi Ala-Lemusta löydetyt uhanalaiset hyönteiset ja sammal eivät ole parasta mainosta luonnonsuojelulle. Tavalliset kansalaiset myrkyttävät sekä ötököitä että sammalistoa kovaa vauhtia pihoiltaan, eikä heiltä heru ymmärrystä sille, että jonkin mitättömän koiperhosen vuoksi pitäisi jättää isoja alueita rakentamatta upealta alueelta. Huomioimatta jää silloin se, että vetoaminen uhanalaisiin lajeihin on lähes ainoa laillinen keino, joilla pystytään säästämään luontoa ihmis-eläinlajin tuhovoimaiselta invaasiolta. Ennen kuin kansalaistottelemattomuus otetaan käyttöön, laillinen tie on syytä käydä loppuun.
Suomi ja suomalainen luonto ei romahda, jos täältä sattuisi nätkelmäryhäkoi tai liito-orava katoamaan. Miettikääpä kuitenkin tätä: Metlan vuonna 2012 julkaiseman raportin mukaan Suomen metsien eliölajeista yli viidesosa on suoraan riippuvaisia lahopuusta. Mikäli viidesosa koko lajistosta tuhoutuu, koko ekosysteemi on vakavassa vaarassa. Kerrannaisvaikutukset ulottuvat kaikkialle, myös meihin.
Missä tahansa Varsinais-Suomessa kuljette, huomaatte, että metsiä raivataan yhä tihenevää tahtia pois rakennusten tieltä. Taajamien viheralueille tuodaan äärimmäisen lajiköyhää nurmikkoa ja ulkomaista alkuperää olevia puita ja pensaita. Jäljelle jääneissä metsissä on tehometsätaloutta, jossa eliöstön tarvitsemaa paksurunkoista lahopuuta ei ole. Piipertäjä-pioneereja tarvitaan, jotta nämä asiat tulisivat esille ja pitkäikäiset lahopuumetsät jäisivät rauhaan.
