
– Tämä Sauvon kohde oli oikea epäonnen kohde, puuskahtaa Tapio Salminen Saloy Oy:sta.
Oja Karunassa osoitettiin vuonna 2012 ympäristöministeriön RAKI-hankkeen tutkimuskohteeksi. Saloy asensi sinne laitteet, joilla ojan vedestä saatiin fosfori talteen ja mereen päätyi vain puhdasta vettä. Paikka oli kuitenkin niin savinen, että kaivinkoneet olivat upota sinne. Hankkeen aikana penger ei kantanut, vaan laitteita piti tukea väliaikaisratkaisuin. Lisäksi kesä 2013 oli ennätyskuiva ja purosta loppui vesi.
Hanke keskeytettiin ja toinen aloitettiin Pien-Saimaalla. Takaiskuista huolimatta Karunan ojasta ja Pien-Saimaalta saadut tulokset olivat loistavia.
– Hankkeella saatiin osoitettua, että fosforit saadaan edullisesti ja tehokkaasti talteen paikallisesti. Liukoisesta fosfaattifosforista saatiin pois 97%, kun taas kosteikot, joita usein rakennetaan ojien varrelle fosforin sitomiseksi, saavat hyvä jos 25 % talteen, Salminen informoi.
Fosfori täytyy saada pois vesistöistä, sillä se on vahvaa lannoitetta, joka rehevöittää merta. Erityisesti liukoinen fosfaattifosfori on sinilevän eli syanobakteerin ruokaa.
Saloylla on myös pikkuratkaisuja, joilla mökkiläiset voivat kerätä sinilevät pois käyttämistään pesuvesistä. Lisäksi sinilevää voi estää tulemasta uimarannalle Sinilevästop-puomilla, ja sinileväkukintoja voi kerätä pois merestä Saloyn ratkaisuilla.
Sauvon epäonnisia saostuslaitteitakaan ei aiota jättää käyttämättömiksi. Lue lisää 10.4.2015 lehdestä