Tekemisen meininkiä

0

– Kiitos, hyvää kuuluu.
On totta, että ihan tuollaista vastausta sitä harvemmin kuulee, kun kuulostelee mitä jollekulle tai jonnekin kuuluu. Se on niin vaikea ääneen sanoa, että hyvin pyyhkii. Mutta nyt on sellainen olo, että tuon vastauksen voi kuulla useammastakin suunnasta. Ja lähiviikkoinakin on kuulunutkin useaan kertaan. Olisiko niin, että kun on pidempään ollut ankeaa, niin nyt jo osataan kertoa sekin kun ankeus parantuu.
Esimerkkejä on ollut lähilehdissä ja tässäkin, jota juuri luet. Ansion Sementtivalimon työllistämisluvut ovat huikeita, ja Huuhka järjesti työntekijöilleen perheineen tykypäivän, joka kuuleman mukaan henki hyvää mieltä. Työllisyystilanne Pertti Huuhkan yrityksissä on parantunut, lisää väkeäkin on palkattu. Toisaalla esimerkiksi Piikkiössä Langhin toiminnassa oli vastikään positiivista uutisoitavaa. Jännää sinänsä, että kaikki kolme ovat perheyrityksiä, joista sivustakatsoen on syntynyt se kuva, että asioita hoidetaan kangertelematta ja työntekijät ovat arvossaan.
Yrittäjäjärjestö nimesi tällä viikolla kaikille keväällä valituille kansanedustajille kummiyrittäjät, joiden tehtävä on pitää edustajat selvillä siitä, mitkä asiat ovat merkityksellisiä yrittäjyyden edistämisessä. Sen kai tietävät jo kaikki, että yrittäjyys – toki isossa määrin pienyrittäjyys – on se, jonka edellytyksiin vaikuttaminen voi merkittävästi parantaa työllisyyttä.
Ymmärrän, että aina kaikkiin positiivisiin näkemyksiin löytyy vastaväite ja -väittäjä. Eikä tässä edelleenkään ole näköpiirissä mitään huippunousua, vaan isoja haasteita. Silti on jotenkin todella silmiinpistävää, että pitkän ”kuivan kauden” jälkeen nyt on kiirinyt positiivisia signaaleja. Näitä äsken mainittuja isohkoja, mutta myös pienempiä. Toivottavasti huomaamme sen, että hyvällä on myös taipumus levittäytyä.
Meille on tyypillistä nähdä kirkkaammin se mikä on pielessä, kuin se mikä on hyvin tai edes kohtalaisesti. Kainous ja kateuden pelko eristävät ja piilottavat sen, mikä pitäisi kertoa ulos kannustimena tai jopa malliksi muille. Hyvillä signaaleilla on kannustava merkitys.
Presidenttikin on vilkaissut kerran jos toisenkin hallitusneuvottelujen suuntaan ja huomannut sen, minkä minusta me kansalaisetkin jo olemme hoksanneet. Nyt on oikeasti löydetty politiikkaan enemmän tekemisen meininkiä. Realistit tietävät, että kyllä veronmaksajille ja työn orjille luvassa on keppiä ja kiristystä, mutta ehkäpä nielemistä helpottaa se, että poliitikotkin tuntuvat kantavan nyt vastuuta. Suunsoitto ja eduista nahistelu on selvästi vähentynyt.
Tervetuloa tekemisen meininki!