Ihmisten työssään käyttämät tittelit ovat muuttuneet vuosien varrella yhä monimutkaisemmiksi. Aina ei tittelin perusteella pysty enää päättelemään, hoitaako ihminen työssään lajikumppaneitaan vai kaukaisempia sukulaisia.
Taantuman aikana tittelistä on tullut taas vähän tärkeämpi myös siksi, että se voi myös mitata arvostusta. Kun palkkaa ei voi nostaa, niin joskus palkitaan hienommalla tittelillä. Toki se on johtanut paikoin hassuihinkin lopputulemiin, kuten vaikka siihen, että monen mielestä nykyään ei pankeissakaan ole enää juuri muita kuin johtajia, ja vähänkään kansainvälisessä yrityksessä managerit hoitavat homman kuin homman. Jostain luin kommentin siitä, että vastaanotossa työskentelee first impression manager. Ehkäpä se sentään oli vitsi.
Olennaista kai kuitenkin on, että ihminen tekee työtä, jonka kokee mielekkääksi ja että työnimike kertoo työn sisällöstä olennaisen muillekin.
Mitäkö mietin?
Tässä lehdessä on eräs ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen uutissivu. Sen yläosassa kerrotaan siitä, kuinka paimiolaiset koulunkäyntiavustajat hakivat itselleen uutta työnimikettä koulunkäyntiohjaaja. He kokivat sen työtä paremmin kuvaavaksi ja arvostavammaksi. Koulutuslautakunta ei tähän muutokseen myöntynyt, vaan työehtosopimukseen ja perusopetuslakiin nojaten pysytti tittelin ennallaan. Eräs perustelu oli, että opettajat pelkäsivät sekaannuksia opinto-ohjaajaan, jonka työ taas edellyttää korkeakoulututkintoa.
Kyse ei siis ollut palkasta, vaan vain nimikkeestä. Ja ehkä siitä, että jonkun mielestä ohjaajatitteli sekoittuisi liian herkästi opettajaan.
Mielenkiintoista asiassa on, että kukaan tai mikään taho ei määritä sitä, millä tittelillä työtä tehdään. Niinpä useissa kunnissa, kuten vaikkapa Kaarinassa on otettu käyttöön koulunkäyntiohjaajan nimike. Mitäpä sitä kaunistelemaan, että avustaja voi kuulostaa vähäisemmältä kuin ohjaaja, vaikka työn tekemisen kannalta tittelillä ei ole merkitystä.
Koulunkäyntiavustajien merkitys kouluissa on joka tapauksessa kasvanut. Rohkenen väittää, että monissa luokissa opettaja ei enää yksinään selviäisi, ohjaavaa apua tarvitaan. Siksi tuntuu hassulta, että tästä nimikkeestä ei voitu kauniisti sopia. Keneltä se olisi ollut poissa?
Kouluissa työskentelevien ammattilaisten työn haasteellisuus näkyy kaikkialla, ei pelkästään Paimiossa. Mutta kun nyt Paimiota katsotaan, niin lukekaapa tuon sivun 12 alareunan uutisetkin. Vistan kouluun haetaan psykiatrisen sairaanhoitajan virkaa auttamaan psyykkisesti huonossa kunnossa olevia oppilaita ja nuoria. Oppilasryhmien koot ovat kasvussa, joten entistä useammassa luokassa taustalla näkyy moniammatillinen tukija – vai pitäisikö sanoa ohjaajajoukko.
Työtä siis riittää ja haasteita, ja kaikkien koulussa työskentelevien ammattilaisten pitäisi paitsi arvostaa omaansa, myös toistensa työtä.
Näin jään miettimään, miksei koulunkäyntiavustaja siis voisi olla -ohjaaja? Jos sillä on jotain väliä.
