Jukolan viestin vaikutus näkyy kaupankäynnissä

0

jukola_neste2Aivan Jukolan viestin kisakylän vieressä sijaitsevalla Nesteen huoltoasemalla on valmistauduttu tapahtumaan jo hyvissä ajoin.
–Kyllä tavaraa on tullut ja tulee edelleen ovista ja ikkunoista, kertoo kauppias Juha-Pekka Pöyhönen.
Erityisesti virvoitusjuomia, naposteltavaa, vettä, makeisia ja panineja on tilattu tavallista enemmän.
–Unohtamatta varmuuden vuoksi myös kertakäyttösadetakkeja, Pöyhönen sanoo.

Jukolan viesti on näkynyt Nesteen myynnissä jo alkuviikosta lähtien ja työntekijöiden määrää on lisätty. Normaalisti puolenyön aikaan sulkeva Neste on asettanut poikkeukselliset aukioloajat tapahtuman ajaksi.
–Olemme auki kaksi kokonaista päivää ja yötä perjantaista sunnuntaihin. Se on suurin yksittäinen muutos, Juha-Pekka Pöyhönen kertoo.

Lue lisää 12.6.2015 lehdestä